Pikablogi: Tiukka täti

Harrylla on paljon mielipiteitä naisista.

Elokuvakriitikko Pauline Kaelilla oli vahvoja mielipiteitä.

Katsoin eilen illalla Yle Areenasta dokumentin edesmenneestä elokuvakriitikosta Pauline Kaelista.

Kael kirjoitti arvioitaan maineikkaaseen The New Yorker -aikakauslehteen vuodesta 1968 alkaen. Voi pojat, että hänellä oli paljon mielipiteitä.

Kael teurasti elokuvia ja ohjaajia harva se päivä. Hän luotti sekä omaan intuitioonsa että itseensä kirjoittajana kadehdittavan vahvasti.

Toimittaja Kati Sinisalon hyvin kirjoitetun jutun Kael-dokumentista voit lukea täältä.

Mietin dokkaria katsoessani, miten eri aloilla, piireissä ja ammateissa suhtaudutaan mielipiteellisyyteen.

Lähdetään tästä: Mitä kultimpi porukka, sitä vähemmän se sallii soraääniä. Terve yhteisö kestää sekä sisäisen että ulkoisen kritiikin.

Olen melko kovaääninen asioiden puolustaja tai lyttääjä. Teini-iässä opin, että mielipiteet pitää perustella. Äh, tylsää! Kivempaa olisi ollut vain laukoa.

Nyt tiedän, että perusteeton laukominen on taukkia. (Kirjoitin keskustelun jalosta taidosta muutama viikko sitten. Lue kirjoitus täältä.)

Vahvan mielipiteen omaava henkilö koetaan Suomessa varmasti eri tavoin kuin vaikka Yhdysvalloissa. Suomessa on onneksi hieman pehmeämpi keskustelukulttuuri. Täällä ollaan niin järkeviä ja hillittyjä – joskus ahdistavuuteen asti.

Keillä on Suomessa mielipiteitä?

Aloitetaan kriitikoista, kolumnisteista ja pakinoitsijoista. He kirjoittavat hyvin subjektiivisia ja mielipideperustaisia juttuja. Pakina on jo lajityyppinä sellainen, että se vaatii kärjistämistä.

Liikemies-toimittaja Jari Sarasvuolla on mielipiteitä. Olen kuunnellut hänen podcastejaan, ja niissä on käytetty aika hyvää tiedonhankintaa. Sarasvuo lukee paljon, mikä lisää hänen vakuuttavuuttaan. 

Tuomas Enbuske on brändännyt itsensä toimittajaksi, jolla on aina ja ikuisesti vahvoja mielipiteitä. Hänen tyylinsä on uuvuttava. Ainainen ylästatuksesta käsin kirjoittaminen kertoo Freudin mukaan varmasti jostakin.

Toimittajan tulee olla lähtökohtaisesti mahdollisimman objektiivinen, mutta ymmärrän kyllä, että henkilökohtaiset mielipiteet kiinnostavat lukijaa. Tämä blogi on juuri yleisen ja henkilökohtaisen välillä tasapainottelua.

Sellainen toimittaja tai media, joka menee mielipide edellä, on tuhoon tuomittu. Ja jos joku julistaa "kertovansa totuuden", niin juokse äkkiä karkuun.

Mielipidepalstat ovat hyviä, sillä niissä ilmi tulevat mielipiteet ottaat kantaa yleensä vaiettuihin asioihin. Internetin keskustelupalstat tarjoavat parhaassa tapauksessa vertaistukea.

Poliitikoilta voi odottaa mielipiteitä. Ongelmana on vain se, että kiivaasti ja tunteella esitetty hölynpölymielipide voi olla vakuuttavampi kuin tutkittua tietoa hyödyntävä ja merkityksellinen mielipide.

Entäs elinkeinoelämä? Nalle Wahlroosilla ja Hjalliksella on mielipiteitä.

Taiteilijoilla tulisi olla mielipiteitä. Heille on annettu erityinen lupa kritisoida vallitsevaa tilaa.

Palataan lopuksi vielä elokuviin. Ääneen pääsevät kriitikko Kael ja ohjaaja-käsikirjoittaja Aaron Sorkin.

"The movies are so rarely great art, that if we cannot appreciate great trash, we should not go at all", totesi Pauline Kael.

”I always enjoy the sound of smart people arguing”, sanoi Aaron Sorkin.