Mad Men loppuu

Don, are you worried about something?

Mad Men on kaikkien aikojen suosikkitelevisiosarjani. Sen seitsemännen ja viimeisen kauden seitsemän viimeistä jaksoa pyörähtivät juuri käyntiin Amerikassa, mutta jaksot voi katsoa Suomessa myös Nelosen maksullisesta Ruutu-palvelusta.

Mikä Mad Menissa sitten vetoaa niin kovasti? Ihan kaikki: näyttelijät, lavastus, puvustus, kuvaus, musiikki, ajankuva ja teemat. Mutta koska teksti on yleensä kaiken perusta ja telkkarisarjojen loistavuus lähtee aina niiden käsikirjoituksesta, niin mainitsen sen ensimmäisenä.

Mad Men yllättää juonenkäänteillään jatkuvasti, mutta sen yllättävyys ei johdu halvoista kaunarimaisista shokkikäänteistä, vaan sen tarkasta tavasta havainnoida ihmisen käyttäytymistä. Se on erityisen vahva draama, ja sarjan luoja Matthew Weiner ansaitsee kaiken saamansa kehun. Hänen visionsa on harvinaisen kirkas, eikä yhdessäkään yksityiskohdassa ole slarvailtu. Mainostoimiston pöydällä loikoileva Life-lehti on aina oikealla päivämäärällä varustettu ja Bert Cooperin toimiston seinällä roikkuva Rothko on juuri oiken sävyinen.

Jon Hammin taitavasti esittämä mainosäijä Don Draper on menestynyt kaikilla ulkoisilla mittareilla, mutta hän ei saa ikinä katkaistua itsetuhoisen käyttäytymisen kierettään. Mistä tämä oireilu sitten johtuu? Tietenkin traumaattisesta lapsuudesta ja käsittelemättömistä ongelmista. Donissa on siis paljon karikatyyristä suomalaista miestä, joka ei puhu vaan dokaa. Donin itsevarma hahmo kuitenkin murtuilee kausi kaudelta, sillä kukaan ei voi teeskennellä ikuisesti. Don Draper kuuluu The Sopranosin Tony Sopranon, House-sarjan Greg Housen, Breaking Badin Walter Whiten, Californicationin Hank Moodyn ja Dexterin Dexter Morganin monimutkaisten antisankarien joukkoon.

Miksi katsoja ei sitten vihaa Donia? Siksikö, että hän charmantti ja komea? Vai siksi, että vaikka hän tekee pahoja asioita, niin katsoja tietää, että hän ei ole kuitenkaan sydämessään paha?

Myös muut Mad Menin hahmot sekä niitä esittävät näyttelijät ovat loistavia. Vaikka "maddis" on genreltään virallisesti draama, niin oletko koskaan tavannut Roger Sterlingiä hauskempaa hahmoa? Hänen one-linerinsa osuvat aina maaliin. Peggy on ihailtavan määrätietoinen, mutta samalla hieman naiivi. Pete on television opportunisin hahmo. Joan kärsii miesten alentavista katseista, mutta toimistolla hänelle ei kettuilla. Betty on kuin lapsi ja aina tyytymätön kaikkeen. Sally on kasvanut tiedostavaksi teiniksi, jota kuvottaa oman isän vastuuton käyttäytyminen.

Katsoin perjantaina ystäväni kanssa Mad Menin kaksi uusinta jaksoa perä perään, ja ne olivat tasan yhtä hyviä kuin kaikki aikaisemmatkin. Mietin jälkikäteen huvittuneena omia kommenttejani, jotka olivat "melko" ylistäviä:

"Tää on niin hyvä."

"Tää on parempi ku mikään leffa."

"Tää on niiiiin hyvä."

Hyvin harva muu sarja tai elokuva vangitsee yhtä vahvasti kuin Mad Men. Olen toki hieman surullinen sen loppumisesta, mutta samalla iloitsen siitä, kuinka tasaisen vahvoja kaikki sen seitsemän kautta ovat olleet.

***

Mad Menin päättyminen on iso juttu muillekin. Jos joku lukee nämä kaikki läpi, niin tarjoan drinkin.

✏︎ The Mad Men Cast on the Backstories of the Show’s Most Memorable Scenes (and the Ones That Didn’t Make It In) (Vulture/New York Magazine)
✏︎ 10 Films That Inspired Mad Men, According to Matthew Weiner (Vulture/New York Magazine)
✏︎ How Much Mad Men’s Costumes Have Changed Over Time (Vulture/New York Magazine)
✏︎ Which Mad Men Actors Look Most Like Their Characters? (Vulture/New York Magazine)
✏︎ The Story Behind ‘Is That All There Is?’: A Song That Was Meant for Mad Men (Vulture/New York Magazine)
✏︎ ‘The Vulture TV Podcast’: Mad Men Edition (Vulture/New York Magazine)
✏︎ The Complete Quips of Mad Men’s Roger Sterling (Vulture/New York Magazine)
✏︎ Mad Men Doesn’t Believe in Love (Vulture/New York Magazine)
✏︎ The Mad Men Cast: Where Are They Now? (Vulture/New York Magazine)
✏︎ Mad Men Boss Matthew Weiner Explains the Premiere (Vulture/New York Magazine)
✏︎ John Slattery on Roger’s Heart Attacks, the Meaning of the ’60s, and That Mustache (Vulture/New York Magazine)
✏︎ Zosia Mamet, Colin Hanks, and Others Predict Where Their Mad Men Characters Ended Up (Vulture/New York Magazine)
✏︎ Jessica Paré on Don’s Million-Dollar Check, Breakups, and How Mad Men Changed Her Life (Vulture/New York Magazine)
✏︎ Mad Men Q&A: Series Creator and Executive Producer Matthew Weiner (AMC)
✏︎ 10 Ways to Get Ready for the Mad Men Premiere This Sunday (AMC)
✏︎ Mad Men First-Look Photos From the Final Episodes (AMC)
✏︎ Recreate Mad Men's first episode, scene by scene (AMC)
✏︎ The Mad Men Fashion File, Episode 708 – Mirror, Mirror (AMC)
✏︎ The Mad Men Fashion File, Episode 709 – The Church of Don Draper (AMC)
✏︎ Mad Men Q&A – Maggie Siff (Rachel Menken) (AMC)
✏︎ Mad Men Q&A – Jon Hamm (Don Draper) (AMC)
✏︎ Mad Men Exclusive Photos: 70s Fashion Comes for Megan and Betty (Vanity Fair)
✏︎ Mad Men’s Matthew Weiner Made His Cast and Crew Watch These Movies (Vanity Fair)
✏︎ Matthew Weiner Loses Control (Vanity Fair)
✏︎ Mad Men Style Evolution: How Don, Betty, Peggy, Joan, and More Changed Throughout the 60s (Vanity Fair)
✏︎ Don Draper Is Still Searching for Something as Mad Men Heads Into the Unknown (Vanity Fair)
✏︎ Growing Up on ‘Mad Men’: A Conversation With Matthew Weiner and Kiernan Shipka  (The New York Times)
✏︎ Have a Seat Next to Don Draper: Jon Hamm Unveils a ‘Mad Men’ Bench (New York Times)
✏︎ As ‘Mad Men’ Comes to an End, Jon Hamm Reflects on Don Draper (New York Times)
✏︎ ‘Mad Men': How The New York Times Covered the First Season (The New York Times)
✏︎ The Uncensored, Epic, Never-Told Story Behind 'Mad Men' (The Hollywood Reporter)
✏︎ 'Mad Men's' Final Season: What the Critics Are Saying (The Hollywood Reporter)
✏︎ 'Mad Men' Creator Looks Back Ahead of Final Run, Full Cast Sits for Last Promos (Exclusive) (The Hollywood Reporter)
✏︎ Review: Mad Men‘s Time Machine Warms Up for Its Last Trip (Time)
✏︎ 19 Real-Life Ads from the Mad Men Era (Time)
✏︎ Mad Men’s Conquest of Cool (Time)
✏︎ See the Mad Men Cast in GQ (GQ)
✏︎ Don Draper's Gonna Die! (GQ)
✏︎ “Mad Men”: Another Day at the Office (The New Yorker)
✏︎ Filling The Hole (The New Yorker)
✏︎ Matthew Weiner on Mad Men's Origins, Peggy's Baby, and Why There Will Never Be a Spinoff (Esquire)
✏︎ These Revealing Notes Show How Mad Men Grew From Idea to Phenomenon (Esquire)
✏︎ ‘Mad Men’s’ Matthew Weiner: ‘Trust Me, I’m Going to Miss It More Than You Will’ (Variety)
✏︎ 7 Secrets About Jon Hamm and ‘Mad Men’ (VIDEO) (Variety)
✏︎ Why did we see Don Draper reading Dante’s Inferno in Mad Men? (The Guardian)
✏︎ Mad Men's final season: the bittersweet joy of saying goodbye (The Guardian)
✏︎ Mad Men Is Back—And With It, The End Of Great Tv Dramas (Wired)
✏︎ It’s a Mad, Mad, Mad, Mad (Beauty) World (Style.com)
✏︎ Drinking With 'Mad Men': Cocktail Culture And The Myth Of Don Draper (NPR)
✏︎ So Long, Sally Draper (Interview Magazine)
✏︎ Matthew Weiner Talks MAD MEN’s Final Season, the Ultimate Blu-ray Box Set, and More

Viini on kulttuuria ja viini on hyvää

Alexander Paynen ohjaama loistava leffa Sideways täytti äskettäin 10 vuotta. Siinä juodaan paljon viiniä, ja se on yksi suosikkielokuvistani.

Sideways on genreltään draamakomedia, mutta se tuntuu joka katselukerralla aina vain dramaattisemmalta ja surullisemmalta. Nuorena nauratti enemmän.

Ikä tuo perspektiiviä, ja Paul Giamattin esittämän Milesin pettymykset tuntuvat 30-vuotiaan katsojan mielestä huomattavasti karvaammilta kuin 20-vuotiaan (täytin äskettäin 30 vuotta).

Myös elokuvassa fiilisteltyyn Pinot noir -rypäleeseen voi pettyä. Shiraz on kuin mehua sen rinnalla — ja mitä vikaa on mehussa? Ei mitään.

Sidewaysissa on monta ikonista kohtausta (Miles juo viiniä sylkykupista; Miles soittaa päihtyneenä ex-vaimolleen; Miles ei suostu juomaan Merlot-rypäleestä tehtyä viiniä), mutta yksi hienoimmista ja pateettisimmista on Milesin pitämä harras monologi viinin historiasta, kauneudesta ja upeudesta.

Miles ja hänen ihastuksensa Maya hyppäävät monologin jälkeen autoon ja ajavat yöhön — ja juuri tällöin kuulemme Claus Ogermanin säveltämän ja pianisti Bill Evansin soittaman Symbiosis-teoksen kauniin largo-osion, joka saa minut kauneudellaan aina itkun partaalle — ainakin muutaman viinilasillisen jälkeen. 

Kun näin Sidewaysin ensimmäistä kertaa ja huomasin Alexander Paynen käyttäneen Bill Evansin musiikkia, tiesin, että me ajattelemme samalla tavalla, ja että tämä ohjaaja ymmärtää minua, musiikkia, elokuvaa, draamaa, elämää ja viinejä. Tunsin vahvaa merkityksellisyyttä.

Mietin toki myös, että mitä jos kaikki tämä onkin vain sattumaa.

Symbiosis on jazzia ja klassista musiikkia yhdistelleen third stream -liikkeen onnistuneempia teoksia. Jazzin ja klassisen sekoittaminen johtaa yleensä vesittyneeseen lopputulokseen, mutta Sidewaysin tapa yhdistää draamaa ja komediaa on onnistunut, sillä elämä on draamaa ja komediaa, ja draaman jälkeen komedia naurattaa aina enemmän, sillä ihmisellä on käsittämätön kyky kääntää traaginen huumoriksi.

Ps. Olen juuri Saksassa siskoni ja hänen miehensä luona. Silvaner-rypälettä voisi kuvailla light-Rieslingiksi.

Miles & Jack. Sideways, 2004.