Pikablogi: Väsynyt bloggaaja tässä hei

Ei Hopperkaan varmaan aina tiennyt, mitä maalata.

Pikablogikuukausi päättyy tänään. Välillä en tiennyt, mistä kirjoittaisin. Onneksi pakko on paras motivaattori.

Olen blogannut tänään 30 päivää yhteen menoon.

Okei, tarkalleen ottaen 29 päivää. Nukahdin viime viikon keskiviikkona jo kahdeksan aikaan illalla, joten kirjoittaminen jäi.

Aion silti valehdella kaikille, että bloggasin "kuukauden putkeen".

Blogipostausten sisältö vaihteli. Yritin kirjoittaa enemmän muista aiheista kuin vain itsestäni, mutta ymmärrän kyllä, että henkilökohtainen kiinnostaa.

Olin välillä iltaisin melko väsynyt. Koulu, työ, parisuhde, ystävät, nuha, kaupassakäynti, pyykinpesu, siivoaminen, ruoanlaitto, lukeminen, pianonsoitto, Netflix, HBO, Yle Areena ja muut päivittäiset askareet vievät aikaa.

Avasin Bloggerin usein vasta noin klo 23, joten ideoinnille ja kirjoittamiselle jäi aikaa vain tunti. Onneksi iPhonen idealistalleni kertyi materiaalia, josta saatoin ammentaa.

Joskus uusi postaus syntyi vaivattomasti, useimmiten ei. Suurin haaste oli ehdottomasti väsymys. Iltaisin aivot ovat muussia.

Kaksi kertaa postasin sitaatteja Quotes-tiedostostani, sillä olin liian tööt keksiäkseni mitään nokkelaa.

Sain kivaa palautetta kirjoituksistani. Oli mahdotonta arvata, mitkä jutut puhuttelevat lukijoitani.

Yleensä ne kirjoitukset, joista pidin erityisesti itse, eivät välttämättä saaneet haluamaani reaktiota. Lukija päättää.

Tärkeintä tämän kuukauden aikana oli jakaa muille asioita, joista innostun itse.

Joku ehkä löysi blogini kautta jonkin seuraavista: Max Richter, Joey Alexander, Brad Mehldau, Dries Van Noten, Pauline Kael, Marc Maron, Ronan Farrow, Ingmar Bergman, Paul Thomas Anderson, Alex Gibney, Alison Brie, Kelela, Mark Rothko, 032c, Self Service, The New Yorker, Architectural Digest, Back to the Future, Horse Girl, et cetera.

Aion jatkaa tämän blogin kirjoittamista, mutten päivittäin. Tosin viikoittainen postaus voi olla jopa hankalampi muistaa kirjoittaa kuin tämä päivittäinen.

Jonkinlainen perjantaikirje voisi olla kiva. Tai ehkä Weekend Edition, niin kuin Monoclella.

Kiitos kaikille lukijoilleni kuluneesta kuukaudesta!

Behind the Scenes

Jackson Pollock: Number 32.

Hyvät lukijani, 

Kuinka voitte? Oletteko nauttineet kesästä? Oletteko kokeneet kauniita, ilon täyttämiä päiviä?

Lomailin koko heinäkuun. Kävin ystäväni kanssa Saksassa siskoni ja hänen miehensä luona. Kävimme eläintarhassa ja tapiiri ruiskutti jotakin päälleni. Miedosti ilmaistuna olin hieman yllättynyt tällaisesta käytöksestä. Yritän silti olla katkeroitumatta eläimiä kohtaan. Annan sinulle anteeksi, tapiiri. 

Join Rieslingiä. Siskoni mies osti uuden kitaran. Pelasimme Scrabblea. Nauroimme paljon.

Lopun lomani vietin nuhaisena. Olen sellainen klassinen lomalla sairastelija. En aio katkeroitua.

***

Ostin Düsseldorfin modernin taiteen museosta Kunstsammlung Nordrhein-Westfalenista Jackson Pollock-printin Number 32 -maalauksesta. Kehystytin sen ja naulasin sen seinälleni ja olen katsonut sitä joka päivä useita minuutteja. Pollock on suosikkimaalarini. Mark Rothko on myös hyvä. Surullista kyllä, molemmat tappoivat itsensä epäsuorasti ja melko suorasti. Haluan kiittää heitä taiteesta ja inspiraatiosta.

Melkein kaikki suosikkitaiteeni tulee 1950- ja 60-luvun Amerikasta. Kuvataide. Jazz. Muotoilu. Muoti. Mielenkiintoista on se, että olen löytänyt nämä kaikki asiat yksitellen ja alkanut hahmottaa tätä sodanjälkeistä aikaa vasta jälkikäteen. Usko tulevaan oli suurta. 

Toinen taiteellisesti mielenkiintoinen aikakausi nähtiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun Claude Debussy, Maurice Ravel ja Erik Satie soittivat pianoa Pariisissa, Van Gogh maalasi vimmatusti Arlesissa ja Edward Hopper kuvasi New Yorkissa modernin ihmisen yksinäisyyttä.

***

Mitä muuta kesällä tapahtui? Sain John Is Here -videoni valmiiksi. Se ei ole täydellinen kuten Jackson Pollockin maalaus on täydellinen, mutta videossani onkin paljon enemmän liikkuvia osia.

Halusin jakaa jotain itsestäni sekä suhteestani Helsinkiin. En halunnut olla erityisen cool, vaan puhua omalla äänelläni ― tai ainakin etsiä omaa ääntäni.

En ole kuvannut tänä kesänä lainkaan, mutta haluaisin kyllä tehdä uuden videoprojektin. Luulen, että se voisi kertoa suhteestani musiikkiin ja pianonsoittoon.

Syksy on kaunis ja tuoksuu hyvältä. Pidän myös naisista, joilla on nämä kaksi ominaisuutta.

***

Ohessa hieman behind the scenes -kuvia Munkkiniemestä viime syksyltä. Kuvat otti Antti Kajaste.