Supreme Web Shop

Tyler, The brändiairut.

Brittiläinen James Jebbia perusti rullalauta- ja streetwearbrändi Supremen New Yorkissa vuonna 1994.

Supremen asema urbaanissa kulttuurissa ja streetwearissa on merkittävä. Harva brändi nimittäin säilyy relevanttina kaksi vuosikymmentä. 

Miten Supreme on pysynyt pinnalla näin pitkään? Se ei ole pettänyt alkuperäistä asiakaskuntaansa muuttamalla filosofiaansa tai hinnoitteluaan. Tuotteet ovat laadukkaita, ja niitä tehdään aina melko pieni erä. 

Kollaboraatiot taiteilijoiden (Damien Hirst, Mark Gonzalez, KAWS), julkkisten (Kermit, Raekwon, Kate Moss), valokuvaajien (Terry Richardson) ja brändien (The North Face, Comme des Garcons SHIRT) kanssa ovat tuoneet Supremelle entistä enemmän tunnettuutta ja kredibiliteettiä.

***

Jokseenkin vastakohtana Supremelle on Japanilainen vaatemerkki Visvim, mikä aloitti myös enemmän tai vähemmän streetwear-tyyppisenä brändinä. 

Visvimin perustaja Hiroki Nakamura kuitenkin innostui vanhemmista amerikkalaisista heritage ja workwear -tyyleistä, jolloin brändin tyyli muuttui urheilullisemmasta inkkarimpaan. Samalla Visvimin hinnat nousivat kattoon. 

An expensive Visvim shirt.

Näillä kahdella brändillä oli kuitenkin hyvin samanlainen asiakaskunta. Jos Supremea ostavat nykyään skeittarien ohella trendipellet, niin Visvimiä ostavat nykyään sekä ylemmän keskiluokan tuloluokassa olevat ihmiset että muusikko-playboy John Mayer.

Pidän silti Visvimistä, sen tarkkuudesta ja yksityiskohtiin keskittymisestä. Varsinkin Visvimin kengät ovat upeita.

Mutta halusivat Supreme ja Visvim sitä tai eivät, ne ovat nyt molemmat todella suosittuja - ja fashionia. 

Supremen punainen box logo on ubiikki.

***

Supremella on ollut kivijalkaliikkeitä tähän asti vain New Yorkissa, Los Angelesissa ja Tokiossa. Uusin, vuonna 2011 avattu liike, sijaitsee Peter Streetillä Lontoossa. Netistä Supremea on voinut tilata vain Amerikkaan ja Japaniin. 

Box logo.

Eilen kaikki kuitenkin muuttui, kun Supreme avasi koko Euroopan kattavan webshopin. 

Tätä kulttibrändiä saa nyt siis tilattua myös Suomeen.

***

Ymmärrän jokseenkin, että Chanel-rouvat eivät halua nähdä Chaneleitaan jokaisen ihmisen päällä. Samalla tavalla Supremen kannattajat ovat ärsyyntyneitä brändin laajenemisesta euroopan markkinoille.

Meidän 'preme menee pilalle kun noi westendiläiset urpot alkaa rokkaa sitä!

Elokuun päivityksiä

Hyvät lukijamme,

Recommended- ja Quotes -sivumme on päivitetty. 

Huomenna Helsingin juhlaviikoille ja Huvilatelttaan!

Mennään eteenpäin.

Interview Magazine

En varmana hymyile.

Andy Warholin taide on kevyttä, litteää, kivaa ja kaunista, mutta ennen kaikkea pidän hänen taidetta ja elämää koskevista hassuista ja ylirehellisistä launnonnoistaan.

Andy sanoi olevansa "syvästi pinnallinen ihminen". Tällainen puolitotuudellinen itseironia vetoaa minuun syvästi.

Warholin seuraaja, poptaiteilija Jeff Koons, on myös todennut, että hänen taiteensa on pelkkää pintaa. Koonsin teoksissa ei ole piilomerkityksiä. Ne eivät ironisoi tai kritisoi. Ne vain ovat. 

Mysteeriä ei ole!

***

Andy Warhol perusti Interview Magazinen New Yorkissa vuonna 1969. 

Aluksi lehteä tehtiin rennommalla otteella ja sitä jaettiin vain kavereille, mutta nykyään Interview Magazinea on saanut Stockmannin Akateemisesta kirjakaupasta jo muutaman vuoden ajan. 

Jenkkiversion ohella lehdestä tehdään omat editiot Saksassa ja Venäjällä.

***

Interview'ssä näyttelijät, taiteilijat, muusikot, muotisuunnittelijat tai muuten vain luovat ihmiset haastattelevat toisiaan. Luin juuri numeron, jossa näyttelijä Daniel Craig haastatteli Radiohead- ja Atoms for Peace -yhtyeistä tunnettua Thom Yorkea.

Olen muuten huomannut Thompan muoti-innostuksen lähivuosina. Olin silti hieman yllättynyt hänen kansikuvastaan ja editorialistaan. Shit was definitely fashion!

**

Kuka enää edes ostaa lehtiä? No, minä ostan - mutta miksi? Melkein kaikenhan voi lukea ilmaiseksi internetistä.

Lehdet ovat parhaita ajankuvia. Olisi hienoa omistaa 1970-luvun Interview-lehtiä ja fiilistellä Andya ja Jean-Michel Basquiatia.

Dollars and cents.

Kukan ja lehden päivä.

Espoo Ciné 2013

Jasmin Mäntylä: Jasmiinin tuoksu

Espoon Tapiola rakennettiin 1950- ja 1960 -luvuilla puutarhakaupungiksi. Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hruštšov teki valtiovierailun Tapiolaan kesäkuussa 1957. 

Tapiola on siis ihan mieletön kaupunki - vai onko se kaupunki lainkaan?

Tapiola on Espoon kaupunginosa, mutta eroaa valtavasti muusta Espoosta. Espoosta puhuttaessahan on aina niin hankalaa käyttää sanaa kaupunki - ennemmin puhuu hieman vähätellen esimerkiksi pellosta, ja siitä, ettei Espoolla ole mitään varsinaista keskustaa. 

Mutta Tapiolassa sentään on jotain ideaa ja muotoa. Muu Espoo on vain levinnyt hieman joka suuntaan.

Tapiolassa kuvattiin 1960-luvulla suomalais-amerikkalainen agenttielokuvakin nimeltään Juokse kuin varas, jossa näytteli Åke Lindman.

***

Nykyään Tapiolassa on... autiota. Käyn siellä muutaman viikon välein arki-iltoina ja olen aina yhtä hämmästynyt siitä, kuinka tyhjää siellä on. Missä kaikki ihmiset ovat? Entä se puutarha?

Tapiolan katulaatat ovat irvistelleet jo vuosikymmeniä. Tapiolassa ei ole yhtään kivaa kahvilaa tai siedettävää baaria. Aina täytyy mennä stadiin.

Tapiolassa on kuitenkin potentiaalia. Uskon Tapiolaan. Ja todella toivon, että meneillään oleva remontti ja tuleva länsimetro saisivat Tapiolaan taas eloa ja väriä. 

Tapiola kuitenkin on erilainen.

***

Keväisin Tapiolassa pidetään jazzfestivaali April Jazz, ja syksyisin elokuvafestivaali Espoo Ciné. Nämä ovat arvokkaita kulttuuritapahtumia, joiden toivon virkistyvän ja vahvistuvan tulevaisuudessa entisestään.

Espoo Ciné on juuri nyt käynnissä. Tapiolassa näytetään illalla Woody Allenin uusin elokuva Blue Jasmine, jonka aion mennä katsomaan. 

Ehkäpä myös kirjoitan Jasminesta ja Woodysta lähitulevaisuudessa enemmänkin.

Komediassa on kyse... kaikesta.

Tatuoinnit on ikuisii

Pitäiskö ottaa delfiini vai perhonen?

Olen Stockmannin tavaratalon satunnainen asiakas.

Jokainen, joka omistaa Stockmannin kanta-asiakaskortin, saa kuukausittain kotiinsa Stockmannin tarjouslehtisen.

Noin vuosi sitten järkytyin suuresti selatessani tätä mainosvihkosta. Silmiini osui jotakin, mitä en voinut konservatiiviselta Stockmannilta ikipäivänä odottaa: heidän mannekiineillaan oli sleevet täynnä inkkiä (käsivarret täynnä tatuointeja). 

Päivä oli pilalla. (Ei oikeasti.)

***

Kävin tänään lähikaupassa. Kassatytöllä oli vasemman käden olkapäässään hämähäkinseittiä kuvaava tatuointi. 

Alun perin seittitatuointi tarkoitti sitä, että olet listinyt jonkun vankilassa, ja että sinua kannattaa luonnollisesti varoa ja välttää.

Kassatytöllä oli kiva hymy. Takaisin kaksi euroa ja neljäkymmentä senttiä.

***

Ymmärrän kyllä, että symbolit voivat muuttaa merkitystään ajan kuluessa. Ajatelkaa vaikka hakaristiä tai kristillistä ristiä - kumpikin niistä on käännetty ylös ja alas, vasemmalle ja oikealle. 

Ranskalainen electronic dance music -yhtye Justice käytti estetiikassaan ristiä tehokkaasti muutama vuosi sitten. 

Helsinkiläisen muotisuunnittelija Antti Asplundin kontribuutio muodin maailmaan oli taas joka toisen helsinkiläisen kaulassa muutama vuosi sitten roikkunut risti. Hänhän ei osannut muistaakseni ommella.

10 vuotta sitten yhdelläkään tytöllä - enkä todellakaan tytöttele! - ei ollut seittejä käsissään. Suomalaisten tatuointien top kolmoseen kuuluivat havaintojeni mukaan delfiini, liekehtivä ruusu ja piikkilanka-aita. 

Tatuoinnit olivat söpöjä ja melko huomaamattomia. Nyt ne ovat isoja ja agressiivisia.

Roballa näkee harva se päivä nuoria naisia ja miehiä, joiden käsiä, rintakehää ja kaulaa peittävät loputtomat ruusut ja ankkurit.

Muistan, kun nuorempana törmäsin ihmisiin, joilla oli ehkä tatuointeja - ja rastat. Mietin aina, kuinka rastapäisillä ihmisillä on varmasti jokin yhteinen salaisuus, ja että rastoissa on varmasti jonkinlaista maagista voimaa. 

Mutta sitten opin, että jos ihmisellä on rastat, niin hänellä on rastat.

***

Sietämättömintä nykytatuoinneissa on niiden loputon banaalius ja typeryys. Yhdelle tämän vuoden Miss Suomi -finalistille oli tatuoitu mahaan teksti I just wanna feel, sillä hänen mielestään on tärkeää tuntea. Ja hän nyt vain rakasti Robbie Williamsia. 

Kuvapalvelu Instagram on täynnä motivaatiotekstejä, joissa neuvotaan olemaan rohkeampi, itsenäisempi ja vahvempi. Bongasin pari päivää sitten kuvan, jossa luki kulunut "A tiger doesn't lose sleep over the opinion of sheep". Ensimmäinen kommentti kuvaan tuli blondilta, joka julisti seuraavaa: "Oooo this is my next tattoo x." 

Itkin vähän.

***

Kyse on kuitenkin, tietenkin, mieltymyksistä, ja olen itse mieltynyt klassiseen tyyliin. 

Minun on hyvin vaikeaa kuvitella Grace Kelly tai Cary Grant tatuoinneilla.

Ei minulla ole siis mitään tatuoituja ihmisiä vastaan. Yhtä hyvin he voivat pitää Ralph Lauren -paitojani jonkinlaisena teennäisenä ylemmän keskiluokan porvarimeininkinä, vaikka en mielestäni edusta mitään erityistä ryhmää.

***

Suosikkitatuointini kautta aikojen on kuitenkin edesmenneen painijan ja kansanedustajan Tony Halmeen alaselässä sijainnut Exit only.

Täysi kuu

Bolaji Bodejo, mies puvussa.

Röhnötin eilisiltana sohvallani ja surffailin telkkarikanavia läpi.

Sitten nappasi: YLE Teema näytti Täysi kuu -nimisen keskusteluohjelman vuodelta 1992. 

Otin iPhonen käteeni, googletin hieman ja opin, että Ylellä on ollut nyt elokuussa meneillään Rajatietoa-teemakuukausi.

Jos miettii teemakuukaudelle aihetta, on rajatieto ehdottoman loistava valinta!

***

Täysi kuu -ohjelmassa puhuttiin yliluonnollisesta. 

Keskustelemassa olivat filosofi Esa Saarinen, lääkäri-ufotutkija Rauni-Leena Luukanen ja sairaalapastori Harri Helle.

Kyllä, kattaus oli erittäin herkullinen.

***

En kuitenkaan aio kirjoittaa nyt paranormaaleista ilmiöistä tai Xenomorpheista. 

Keskustelijoiden väittely metafyysisestä (vai ontologisesta?) oli ehdottoman mielenkiintoista ja viihdyttävää, mutta haluan nyt keskittyä itse ohjelmaan ja sen kulkuun.

Vuonna 1992 tehtiin nimittäin parempaa telkkaria.

***

Studiovieraiden annettiin puhua rauhassa ja perustella omia näkemyksiään, olivat ne sitten miten hulluja tahansa.

Juontaja tai vastaväittäjä ei esittänyt joka käänteessä vasta-argumentteja tai puuttunut keskusteluun esimerkiksi häiritsevällä tuhahtelulla tai oudolla elekielellä.

Ohjelmassa pysyttiin aiheessa. Kellään ei ollut pakonomaista tarvetta mennä lähetyksessä koko ajan jollain tapaa eteenpäin. 

Ohjelmalla ei ollut tarvetta olla koko ajan dynaaminen. Dynaaminen on muuten staattisen vastapari. Pidän ehdottomasti staattisista keskusteluohjelmista.

Ei turhia inserttejä. Ei tyhjiä asiantuntijalausuntoja. Vain keskustelua entisistä ja tulevista elämistä, kristinuskosta ja ufoista.

***

Täysi kuu oli vastakohta esimerkiksi Ylen Ajankohtaisen kakkosen teemailloille, joissa vastakkainasetellaan, väitellään ja huudellaan niin että sylki lentää vastapäisen kansanedustajan solmioneulalle.

Vaikka asia olisi arka, voidaan silti olla ihmisiks. Tai vaihtoehtoisesti humanoideiks.

Siispä te television olennot: staattistukaa!

A.P.C. Fall/Winter 2013

A.P.C. (Atelier de Production et de Création) on tunisialais-ranskalaisen Jean Touitoun vuonna 1987 perustama kaunis ja minimalistinen vaatemerkki Ranskasta.

A.P.C. sai muutama viikko sitten laajalti huomiota julkaistessaan capsule collectionin yhteistyössä rap-tähti Kanye Westin kanssa. 

Ehdottomasti hulvattomin vaatekappale tässä mallistossa oli "lyhythihainen" Hip-Hop T-Shirt. 

Mutta ehkä tämä t-paita onkin täydellinen.

***

A.P.C.:n syksyn mainoskampanjan on valokuvannut Walter Pfeiffer ja malleina poseeraavat Barbara Palvin ja Jan Aeberhard.

Juhlaviikko

An Expensive Polyester Jacket juhlii ensimmäistä viikkoaan internetissä! 

Onnea, A.E.P.J.! 

Olemme olemassa!

***

Tulevia aiheita:

✏ Tatuoinnit

✏ Nenärenkaat

✏ Streetwear

✏ Muodin kaudet

✏ Esikuvat
✏ Brändäys

✏ Valtava tarve itseilmaisuun

✏ "No design is design."

***

Toivotamme lukijoillemme rauhallista viikonloppua. 

Tervetuloa uudestaan! Please, come again!

Working it.

Before Midnight

Jesse & Céline.

Muistan syksyn 2004. Elämä oli erilaista. Osallistuin kahden ystäväni kanssa Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleille. Näimme muutamia elokuvia Helsingin keskustan Lasipalatsin Bio Rex -teatterissa. 

Valitsimme leffat hyvin satunnaisesti. Tärkeintä oli nähdä jotain uutta ja erilaista, ja ehkä samalla jotain hyvää.

***

Yksi elokuvista sattui olemaan Richard Linklaterin ohjaama Before Sunset. Tiesimme Linklaterin joten kuten hänen aikaisemmista ohjauksistaan Dazed & Confused ja Slacker, jotka ovat melko autenttisen tuntuisia kuvauksia nuoruudesta, hetkistä, kesäilloista ja hyvistä keskusteluista.

Elokuva teki meihin juuri täysi-ikäisiin nuoriin vaikutuksen. Ensinnäkin se täytti hyvän elokuvan kriteerit: siinä tavallaan vain puhutaan. 

Käänteisesti voisi sanoa, että ei-niin-hyvän elokuvan tunnusmerkit täyttyvät, kun elokuvassa ammutaan tuliaseilla.

Liioittelen, tietenkin. Mutta tavallaan olen tosissani.

***

Miksi Before Sunrise on sitten niin hyvä? 

Ensinnäkin siinä puhutaan oikeista asioista. Siinä myös oikeasti keskitytään hahmoihin. Se on romanttinen, mutta myös arkinen. Se on idealistinen, mutta todellinen.

Before Sunset on myös jatko-osa! Se on jatkumoa vuonna 1995 valmistuneelle Before Sunriselle. 

Before-trilogiassa keskitytään amerikkalaisen Jessen ja ranskalaisen Célinen suhteeseen. 

Tämä suhde on mehukas. Enempää en paljasta.

***

Nyt Before-elokuvien kolmas osa, Before Midnight, on saapunut elokuvateattereihin myös Suomessa.

Suosittelen katsomaan kaksi ensimmäistä osaa dvd:ltä, ja kolmannen heti perään teatterissa. 

Nämä elokuvat ovat hyvin eurooppalaisia elokuvia ollakseen amerikkalaisia elokuvia. Niissä käytetään paljon kokokuvia, kohtaukset ovat pitkiä, eikä epämukaviakaan keskustelunaiheita vältellä.

Pariisissa.

Flow Festival 2013

Villi yleisö.

An Expensive Polyester Jacket aikoo osallistua Flow-festivaaleille myös Herrain vuonna 2013. 

Olen käynyt Flow'ssa jo melkein kymmenen vuotta, siitä asti kun festivaali pidettiin vielä Helsingin keskustan VR:n makasiineilla. Muistan hyvin sekä jazzyhtye The Five Corners Quintetin soiton tuoreuden että räppäri Ruudolfin räjähtävän energian. Sekä ne kaikki hipit, joita festivaali veti puoleensa.

Muistan myös, kun makasiinit paloivat poroksi. Satuin nimittäin olemaan keskustassa juuri palon aikaan. Vahva sukupolvikokemus. Otin liekeistä valokuvia. Tuli kuumotti kasvojani.

***

Suvilahti on kiva alue Flow'lle, mutta tuntuu, että se myydään joka vuosi hieman liian täyteen. Varsinkin illan hämärtyessä alueella liikkuminen alkaa olla vaivalloista. Myös kaljakarsinoiden rajaaminen ärsyttää joka vuosi: miksi festivaalikokemuksesta tehdään niin hitsin hankalaa?

Viime vuonna pidin valtavasti Justin Vernonin Bon Iver -yhtyeen avajaiskonsertista. Ja tästä pääsemmekin lisäkritiikkiin: festivaalit ovat minulle aivan liian isoja kokonaisuuksia. En osaa nauttia monesta artistista kerralla. Tulee ähky, eikä keskittymiskyky riitä.

Mutta avajaiskonsertti toimii täydellisesti, sillä se on vain yksi keikka, jota voi heti puida sen päättymisen jälkeen.

***

Kävin Turun Ruisrockissa muutama vuosi sitten, kun indierockyhtye Belle & Sebastian soitti siellä ensimmäisen Suomen keikkansa. Ruisrock eroaa Flow'sta toki monella tapaa, mutta ehkä suurin ero on Ruissalon koko. Lääniä nimittäin riittää.

Pidin siitä, että alueella pystyi keikkojen kuuntelun lisäksi vain olemaan. Nautin olostani.

Flow taas tuntuu joka vuosi valtavalta ponnistukselta - varsinkin, jos ostaa kolmen päivän lipun ja yrittää väkisin imeä itseensä koko festivaalin antimet.

Flow on kuitenkin hieno asia. Mietin joskus, kuinka vähän keikkoja ja musiikkia Helsingissä oli vaikkapa 1980-luvulla. Rock-musiikki oli nimen omaan rokkareille, ja vaihtoehtoinen ajanviete oli jääkiekko-ottelu Nordenskiöldinkadulla.

Älä sano hipsteri.

You Gotta Start Somewhere!

Kulttuuri?

"You gotta start somewhere", laulaa laulaja ja lauluntekijä, multi-instrumentalisti, elokuvasäveltäjä ja tuottaja Jon Brion. 

Jon on epäilemättä yksi sankareistani.

Hänen ensimmäisen ja ainoan soololevynsä ensimmäinen kappale kertoo siitä, kuinka juuri minulla ei ehkä olekaan mitään erityistä tai uutta sanottavaa.

Levyn nimikin - Meaningless - viittaa hieman siihen, että ehkä tämä kaikki ei olekaan ihan niin merkityksellistä kuin me välillä luulemme.

"I might not have anything to offer you, I might not have anything to say that's new."

Tältä se välillä tuntuu, kun alkaa keskustelemaan asioista.

Miksi ihmeessä sitten aloitin An Expensive Polyester Jacket -blogin?

Ja onko mitään järkeä aloittaa kyseenalaistamalla kaikki?

***

Konteksti?

Tuntuu, että yhä useampi bloggaaja on täynnä vahvoja mielipiteitä. Siitä jo tavallaan lähdetään, että on oltava hyvin painavaa sanottavaa.

Provokaatio tai turha huomiohakuisuus ei minua kuitenkaan vakuuta.

Minusta on aina tuntunut siltä, että se, joka huutaa koviten, saa äänensä parhaiten kuuluville. Tämä on tietenkin melko kyyninen näkökulma - enkä missään nimessä halua olla kyyninen! 

Aina ei kuitenkaan tarvitse huutaa. Voi vaikka kuiskata, kunhan perustelee asiansa hyvin.

Bloggaaminen voi myös olla keino saada itseään esille, jos substanssi sattuu puuttumaan. Voi kertoa  - "rohkeasti" - elämästään, lifestyleblogata.

Mutta kyllä, myönnän, luen myös itse joitakin blogeja, joissa kirjoittajan elämä ja blogin sisältö ovat erottamattomasti yhdessä. 

Kaiken voi kuitenkin tehdä oikein tai väärin. Ja minäkin olen nyt mukana tässä hulluudessa, joten olkaa minulle armollisia.

***

Aion kirjoittaa muodista, Helsingistä, mediasta, ihmisistä, designista, politiikasta, musiikista ja elokuvista - siis melkein kaikesta, mikä vain saattaa kiinnostaa urbaania nuorta aikuista. 

Buahahaa! Kuulostipa kamalalta.

Yritän kirjoittaa kaikille. Ihan sama, onko kyseessä kolumni tai laulu, tulisi sen olla jollakin tapaa universaali.

Yritän kirjoittaa siitä, mistä pidän, enkä siitä, mistä en pidä. Tämä olkoon valani.

Siskoni nimittäin syytti minua joskus siitä, etten pidä mistään - että mikään ei kelpaa minulle ja että kritisoin aina kaikkea - ja että tämän takia seurani on joskus uuvuttavaa. Mutta minä vakuutin hänelle, että tämä ei pidä paikkaansa. 

On vain niin sääli, että jotkut hyvät asiat tehdään niin väärin. 

Kun sitten pidän jostakin asiasta, tietävät siitä kaikki ystäväni ja sukulaiseni. Pidän esimerkiksi Woody Allenista ja Bill Evansista niin paljon, että muita varmaan jo - aivan - uuvuttaa.

***

En halua olla itse esillä, keskiössä, joten valitsin salanimen John.

Tosin olen yleensä sitä mieltä, että jos haluaa kritisoida jotakin tai jotakuta nimettömänä, voi yhtä hyvin laittaa paperipussin päähänsä ja juosta alasti pitkin Aleksanterinkatua.

Olenko siis pelkuri, joka kertoo, mitä muut tekevät väärin - internetin Mattiesko Hytönen?

"I continue in hope I have a follow-up, and if I do then you might not ever shut me up."

Olen täynnä ristiriitoja.

***

Terveisin, 

John, 

An Expensive Polyester Jacket