Pop-laulu

Jon Brion & piano & stuff.

Multi-instumentalisti, laulaja-lauluntekijä, tuottaja ja elokuvasäveltäjä Jon Brion pohti pop-laulun merkityksellisyyttä:

“Why do I love songs? It’s three minutes of condensed storytelling, of trying to collect your thoughts lyrically, musically and emotionally, and when it works there’s nothing on earth like it. Think about it: Airwaves of sound move the little hairs and bones in your body, enter your brain and make your neurons fire off skyrockets. No matter how much you look at the math of it, it is beautiful, it is mystical beyond words. I only have to think about a song like `Waterloo Sunset,’ and my physiology changes. What’s not to love about that?” 

[Who Is Jon Brion? (And Is There Anything He Can’t Do?) Chicago Tribune, 2003)]

***

Pop-laulu on lyhyt mutta merkityksellinen. Niin kuin elämäkin on.

Hyvää viikonloppua!

Haluan jakaa asioita

Pharrell Williams.

Haluan jakaa myös linkkejä:

✏︎ Suomalaislaulaja esiintyi Hollywood-tähden kanssa Sundance-festivaalilla (YLE)
Laulaja ja laulunkirjoittaja Peppina Pällijeff (mikä nimi!) pääsi esiintymään Hollywood-näyttelijä Joseph Gordon-Levittin kanssa Sundance-elokuvafestivaaleille. Onnea, Peppina!

✏︎ Why Her Will Dominate UI Design Even More Than Minority Report (Wired)
Spike Jonzen loistava elokuva Her esitteli maailmalle käheänseksikkäällä äänellä puhuvan  hyper-intuitiivisen käyttöjärjestelmän, Samanthan. Tilttailevatkohan tietokoneet muuten vielä tulevaisuudessakin? Ei niihin voi ikinä luottaa täysin. Pianooni voin luottaa. Mutta se onkin mekaaninen.

✏︎ Inside The Actors Studio (Bravo)
Hollywood-näyttelijät avautuvat ja itkevät. He ovat usein yllättävänkin ujoja ja vaatimattomia. "What sound or noise do you hate?" kysyi Bernard Pivot.

✏︎ Randy Newman Performs on The Tonight Show Starring Jimmy Fallon (Nonesuch)
Randy Newman soitti pianoa The Rootsin kanssa. I Love L.A.! Jimmy Fallon sopii The Tonight Show'n isännäksi kuin nakutettu. Hän lienee showbisneksen mukavimpia miehiä.

✏︎ Beatles Photo Blog (Beatle Photo Blog)
Kuvia Johnista, Paulista, Georgesta ja Ringosta.

✏︎ This Drunk in Love Emoji Video Is a Dream (New York Magazine)
Musiikkivideo syntyy uudelleen. Tätä on Internet parhaimmillaan. Surfboart! Mietin silti, miten joku jaksoi editoida tuon videon. Oh, well... Jay Z räppää aina samoista asioista.

✏︎ Get an Inside Look at Mad Men’s Final Season Poster Designed by Milton Glaser (AMC)
Graafikko Milton Glaser suunnitteli Mad Menin viimeisen kauden promootiojulisteen. Hän suunnitteli myös melko kuuluisan (!) I Love New York -logon vuonna 1977!

✏︎ Mad Men Creator Discusses Bringing Series to a Close (Rolling Stone)
Sarjan luoja ja vastaava tuottaja Matthew Weiner käyttää esimerkkinä The Beatlesin viimeistä levyä, Abbey Roadia. "Bang! Bang! Maxwell's Silver Hammer..."

✏︎ Meet Lammily, a toy doll with realistic proportions (Salon.com)
Paksumpi Barbie on syntynyt tähän maailmaan. Oma siskoni leikki muuten Barbieilla, eikä hän saanut mitään anoreksiaa - päin vastoin.

✏︎ Angel Rising (Models.com)
Hollantilainen malli Doutzen Kroes kohtaa modernin antiikin. Cuneyt Akeroglun napsi kuvat.

✏︎ Angela Lindvall Embraces Florals in Elle Russia Shoot by Xavi Gordo (Fashion Gone Rogue)
Angela Lindvall Venäjän Elle-lehden tyylikkäässä editorialissa. Angelan ja kevään kuvat ikuisti valokuvaaja Xavi Gordo.

✏︎ See: The Selby’s New Focus on the Fashion World (New York Magazine)
Todd Selby julkaisee kolmannen kuvakirjansa. Hänen kaksi ensimmäistä teostaan kertoivat luovien ihmisten kodeista ja keittiöistä - nyt vuorossa ovat muodin parissa työskentelevät inehmot.

✏︎ Pharrell Williams Is Launching a Unisex Scent With Comme des Garçons (New York Magazine)
Skateboard P vääntää parfyymin japanilaisen muotitalo Comme des Garçonsin kanssa. Miksei! "Tunne Pharrell ihollasi."

✏︎ Pharrell x UNIQLO Collaboration
Skateboard P vääntää myös t-paitoja.

✏︎ Why Does Every Female Celebrity Compare Herself to Gisele? (Vanity Fair)
Länsimaisen naisen vartalolla on mittapuu: brasilialainen supermalli Gisele Bünchen. Maailma haluaa olla laiha.

✏︎ Tyyliviikko haastaa nuoret vaatesuunnittelijat tositoimiin (YLE)
Ella Kanninen pääsee kokeilemaan nuorten suomalaisten muotisuunnittelijoiden luomuksia.

✏︎ Nashville Symphony presents the world premiere of rocker Ben Folds' Concerto for Piano and Orchestra (Nasville Scene)
Laulaja ja laulunkirjoittaja ja pianisti Ben Folds sävelsi pianokonserton. Ben Suomeen heti, kiitos!

✏︎ Louie to Return in May After 19-Month Hiatus (Variety)
Louis C.K.:n loistava draamakomedia palaa vihdoin tauolta. Hän on yksi tarkkanäköisimpiä koomikoita. Katsokaa myös tämä Jerry Seinfeldin Comedians In Cars Getting Coffeen jakso. Nauroin silmät vedessä. Ei kun vedet silmissä!

✏︎ This Is What A $70,000 Jacket Looks Like (Four Pins)
Tilasin saman tien kaksi. Aion ottaa toisen käyttöön - ja säilöä toisen. Haluan omistaa kaiken.

✏︎ 14 Reasons It's OK To Be A Failure (Esquire UK)
"A winner never quits, a quitter never wins" - Pharrell Williams, Brand New (G I R L, 2014)

✏︎ Boo & Buddy (The Coveteur)
Varoitus: ihan liikaa söpöyttä.

✏︎ Oikeinkirjoitus (Wikipedia)
Yritänn kirjoitta okein. T. Jonh

✏︎ Air Max Is More Than A Shoe (Nike)
Niken Air Max täyttää 27 vuotta. Lenkkarit ovat yleensä aika rumia, mutta Air Maxeissa on sitä jotain. Ai mitä jotain? En minä voi tietää.

Pharrell & Barbara.

Mad Men loppuu

Don Draper, arriving.

New Yorkin mainosmaailmaa 1960-luvulla kuvaava televisiodraama Mad Men loppuu. Sarjan seitsemäs ja viimeinen kausi alkaa 13. huhtikuuta.

Kausi on tosin jaettu keskeltä kahtia, ja vihoviimeiset seitsemän jaksoa esitetään vasta ensi vuoden keväänä. Tämä vaimentanee hieman sarjan loppumisesta koituvaa iskua.

Mad Menin laadusta ja menestyksestä saadaan kiittää sen luojaa ja vastaavaa tuottajaa Matthew Weineria, joka työskenteli aiemmin The Sopranosin käsikirjoittajana.

***

Kun Mad Men alkoi, moni leimasi sarjan pelkäksi vaatteilla koreiluksi. Totta, sarjan costume designer on hyvin osaava ja pätevä, mutta niin ovat myös sen ohjaajat, kirjoittajat, kuvaajat, näyttelijät ja set decoratorit.

Jos Mad Menissä esiintyvä hahmo lukee Life-lehteä, on se varmasti oikealta vuodelta ja oikealta kuukaudelta. Samoin autot, tupakka-askit ja televisiot ovat oikeaa vuosimallia. Ajankuva on kielenkäyttöä myöten autenttinen. Mutta keskiössä ovat sarjan taitavasti kirjoitetut ja näytellyt hahmot.

Onnistun kyllä kehumaan Mad Menin mitä osa-aluetta tahansa, sillä olen fani. Pidän 1960-luvusta muutenkin; se ei ole minulle aikakautena lainkaan passé. Pidän tuon ajan muotoilua ja musiikkia edelleenkin toimivana ja kauniina.

***

Mad Meniä on analysoitu runsaasti. Omasta mielestäni se on parasta amerikkalaista viihdettä.

Vaikka Mäddis sijoittuu 1960-luvulle ja kuvaa tätä muutosten vuosikymmentä taitavasti, on se ennen kaikkea character study Jon Hammin taitavasti esittämästä mainosmies Don Draperista.

Don on ulkoisesti mitattuna Madison Avenuen menestynein mies, mutta ihmisenä hän on rikki. Tämä miehuuden kuvaus on tehty taidokkaasti ja säälimättömästi.

Mad Men näyttää, kuinka monimutkaisia ja ristiriitaisia olentoja me olemmekaan.

Don.

Roger.

Megan.

Betty.

Pete.

Joan.

Peggy.

Nelikko

Nuorena sitä aina kuuli kaikkien musafanien tunnustavan ikuista rakkauttaan Beatleihin. Kuulemma kaikkien aikojen paras bändi.

"Niin varmaan", ajattelin. Antaa setien horista.

Sitten sitä herää 29-vuotiaana - jo jonkin verran musiikkia intohimoisesti kuunnelleena ihmisenä - ja huomaa, että hitsi, sedät olivat oikeassa.

Ei voi olla totta. Minäkin olen epäoriginaali.

***

Tuntuipa hyvältä tehdä tämä tunnustus. Totuus vapauttaa minut.

Ohessa muutama suosikkikuvani näistä herrasmiehistä.

Weekend Hustle

J-Law.

Uutishuomioita:

Filosofi Esa Saarinen on lähes iloinen puukotuksestaan. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg ei näytä McGyverilta. Vladimir Putin on huge dick.

***

Elämähuomioita:

Hyvää viikonloppua lukijoillemme. Aion mennä katsomaan American Hustlen ja juhlia syntymäpäiviäni. Jos haluatte muistaa minua lahjoilla, toivon Legoja.

Kirjoitan itsestäni

Identiteettini on mysteeri.

Jos ei satu löytämään inspiroivaa aihetta, voi aina kirjoittaa itsestään.

Olen kirjoittanut An Expensive Polyester Jacketiin karkeasti kahdenlaisia tekstejä:

✏︎ Pohdintoja (pidempiä tekstejä, joissa pureuden aiheeseen): 
elämästä, taiteesta, luovuudesta, tunteista, ilmiöistä, musiikista, elokuvista, ihmisistä, itsestäni, et cetera

(Esimerkiksi: Varokaa mehua; Kirjoita se ylös; Laulujen kirjoittamisesta)

✏︎ Esittelyjä (lyhyempiä suosituksia asioista, joista pidän): 
menovinkkejä, tapahtumia, taidenäyttelyitä, festivaaleja, artikkeleita, nettisivuja, podcasteja, editorialeja, aikakauslehtiä, et cetera

(Esimerkiksi: The Selby; Brain Pickings, Esquire, My Modern Met; Jäätelötötterötatuointi naamassa)

Tasapainottelen siis raskaamman ja kepeämmän sisällön välillä. Liikaa paasaamista tulee välttää, sillä blogikirjoitusten tulisi mielestäni olla melko lyhyitä ja napakoita, siis mukavia lukea. Vaihtoehtoisesti taas pelkkä linkittely muiden tuottamaan sisältöön on pöllöä.

***

Välillä kyseenalaistan lähestysmiskulmaani bloggaamiseen ja mietin, miten tämän homman voisi tehdä mahdollisesti paremmin.

Moni on esimerkiksi kertonut, että kirjoitukset, joissa paljastan enemmän itsestäni ja mielipiteistäni, ovat aina mielenkiintoisempia kuin objektiivisemmin kirjoitetut jutut Kanye Westistä tai The New Yorkerista. Ihminen tekstin takana kiinnostaa lukijaa.

Luulen, että tässä on jotain samaa kuin siinä, että jotkut haluavat katsoa tosi-tv:tä tai lukea Seiska-lehteä: ihmiset ovat aina mielenkiintoisia, sillä heihin voi verrata ja peilata itseään loputtomasti.

Huonompikin blogi, tv-ohjelma tai kolumni saattaa olla kiinnostava, sillä kaiken tekemisen takana on yleensä kommunikaatiota halajava ihminen. Meillä on vahva halu ymmärtää ihmisiä ja heidän - kummallisiakin - motiivejaan.

Myös huono musiikki on melkein aina hyvää livenä. Olen huomannut, että keikoilla ja konserteissa kunnioitan usein musiikkia itsessään. En välitä genrerajoista tai ulkomusiikillisista tekijöistä. Olen vain iloinen, että joku on valinnut soittaa jotain instrumenttia. Se on itsessään hyvä asia.

Pidän konserteissa ja kahviloissa istumisesta ja ihmisten tarkkailusta. Huomaan kerta toisensa jälkeen, etten olekaan yksin tässä maailmassa. Muutkin yrittävät luoda, kommunikoida ja kertoa siitä, millaisia ihmisiä he oikein ovat.

***

Tällainen kasvoton ja salanimellä toimiva bloggaaja ei anna varsinaista samastumisen kohdetta. 

Mutta muuttuuko kirjoittajan teksti kiinnostavammaksi, kun lukija on nähnyt, miltä tämä näyttää? Nykyäänhän jokaikisen poliitikantoimittajan jutun vieressä on myös hänen pärstänsä.

Olen löytänyt puolivahingossa monta hyvää, intohimoista blogia, kun olen etsinyt vastauksia esimerkiksi kananmunan keittämiseen, raskaaseen hikoiluun tai aikuisiän akneen. Moni päivittää blogiaan usein ja jakaa samalla arvokkaitakin vinkkejä arkeen ja elämiseen. Näiden lukuisten bloggaajien, bloggarien ja blogistien kirjoitukset saattavat yllättää mielenkiintoisuudellaan, ja joskus näistä blogikirjoituksista on ihan konkreettistakin hyötyä meille lukijoille. 

(Löysä muna: 4 minuuttia; pehmeä muna: 6 minuuttia; kova muna: 8 minuuttia.)

Ei kaikki jakaminen ole itsekästä egoilua.

John & Elsa.

Lego-elokuva

Tänään jaetaan Yhdysvaltojen elokuva-akademian Oscar-palkinnot. Joskus "oikea" näyttelijä tai elokuva voittaa, useimmiten ei.

En tee tätä palkintojen tähden.

***

Pari viikkoa sitten Suomen elokuvateattereihin saapunut Lego-elokuva

a) on hauskin elokuva vähään aikaan
b) käyttää erittäin tehokkaasti hyväkseen Joseph Campbellin monomyyttiä
c) sisältää 1980-luvun legohahmoja, joilla minäkin leikin lapsena
d) sopii sekä lapsille että aikuisille
e) kertoo jotain nykyajastamme ja ihanteistamme

Voisin ehkä todeta, että Lego-elokuva oli minunlaiseni elokuva. Lego-elokuva tekee elämästäsi paremman!

Emmett.

Varokaa mehua

Happiness togetherness.

Kaadoin eräänä kohtalokkaana lauantaiaamuna appelsiinimehut kannettavan tietokoneeni päälle.

Näyttö pimeni, kone simahti. Raivosin itsekseni pienen, ohikiitävän hetken.

Olen tohelo tai torvelo.

***

Kiidätin läppärini hoitoon. Huoltomies tokaisi kylmähkösti ja väheksyen, että tulee halvemmaksi ostaa uusi tietokone kuin korjata tuo sinun laptoppisi hedelmälihalla.

Et ymmärrä, ajattelin. Eivät ongelmat ratkea vain ostamalla uutta vanhan tilalle. Meillä on tarina, joka on vielä kesken.

Olin vähintäänkin syvästi masentunut. Viha epäoikeudenmukaisuudesta muuttui suruksi. Kaikesta tekemisestä katosi merkitys.

Tunnit muuttuivat päiviksi. Välillä itketti, välillä raivostutti. Kone oli edelleen hyvin tahmea ja hyvin pimeä.

***

Mutta tässä kohtaa deus ex machina puuttui tapahtumien kulkuun.

Koneen maattua kuolleena noin viikon päivät tapahtui nimittäin jotain epäuskottavaa - MacBookkini heräsi henkiin! Juhlin, tanssin, pompin!

Mehu, you can suck it!

Tosin koneen akku ei enää herännyt eloon. Ja konetta viilentävä tuuletin alkoi paikoitellen pörisemään niin kovaa, että kannettavasta tietokoneesta tuli melkein pöydän yläpuolella leijuva tietokone.

Pieniä, lähes merkityksettömiä asioita, siis. Pääasia, että meillä oli taas toisemme.

Yhteiselomme jatkui vielä vuosia.

***

Menneinä kuukausina tuulettimen pörinä muuttui kuitenkin mörinäksi. Tuntui, etten tunnistanut enää kumppaniani. Hän ei ollut enää se sama, hiljainen kiiltävänvalkoinen tietokone, johon joskus ihastuin. Se kaikki ääntely pelotti minua. Kuka oikein olet?

Hankinpa siis tällä viikolla uuden, kiiltävän - mehuttoman! - tietokoneen.

Ja oih, tämän uuden läppärin näyttökin - se on niin kirkas ja terävä! An Expensive Polyester Jacketin logokin näyttää nyt ihan hirveän epätarkalta. Pitänee herättää graafinen osastomme talviunilta, jotta tämä häpeän tunne kaikesta tästä epätarkkuudesta häviäisi. 

Näen maailman uusin silmin. Näen mahdollisuuksia.

Silti tuntui haikealta ja vähän vaikealtakin siirtää tiedostot vanhasta koneesta uuteen. Yhteinen historia - on se sitten täynnä vastoinkäymisiäkin - tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä, todelliselta.

***

Ajoin viime viikolla autoa. Radiosta tuli Metallicaa, enkä ehtinyt ajamiseltani vaihtaa kanavaa. Päätin yrittää kuunnella James Hetfieldin lyriikoita ajatuksella.

Tämän musiikkigenren sanoituksethan ovat usein koomisia kaikessa synkkyydessään, vakavuudessaan ja paatoksellisuudessaan. Löysin Jamesin lyriikasta kuitenkin jotain hyvin olennaista sekä mehuisista tietokoneistamme että alati rappeutuvista kehoistamme.

Kaikki tämä epämukavuus ja epävarmuus ja niistä seuraavat, välttämättömät muutokset elämässämme saattavat itkettää, mutta välillä elämän kauheudelle voi myös nauraa.

Liiallinen vakavuus vasta onkin naurettavaa, kuten Metallican musiikki meille hienosti demonstroi.

"All that I see 
Absolute horror 
I cannot live 
I cannot die 
Trapped in myself
Body my holding cell" 

(Metallica, One)