Kirjoitan itsestäni

Identiteettini on mysteeri.

Jos ei satu löytämään inspiroivaa aihetta, voi aina kirjoittaa itsestään.

Olen kirjoittanut An Expensive Polyester Jacketiin karkeasti kahdenlaisia tekstejä:

✏︎ Pohdintoja (pidempiä tekstejä, joissa pureuden aiheeseen): 
elämästä, taiteesta, luovuudesta, tunteista, ilmiöistä, musiikista, elokuvista, ihmisistä, itsestäni, et cetera

(Esimerkiksi: Varokaa mehua; Kirjoita se ylös; Laulujen kirjoittamisesta)

✏︎ Esittelyjä (lyhyempiä suosituksia asioista, joista pidän): 
menovinkkejä, tapahtumia, taidenäyttelyitä, festivaaleja, artikkeleita, nettisivuja, podcasteja, editorialeja, aikakauslehtiä, et cetera

(Esimerkiksi: The Selby; Brain Pickings, Esquire, My Modern Met; Jäätelötötterötatuointi naamassa)

Tasapainottelen siis raskaamman ja kepeämmän sisällön välillä. Liikaa paasaamista tulee välttää, sillä blogikirjoitusten tulisi mielestäni olla melko lyhyitä ja napakoita, siis mukavia lukea. Vaihtoehtoisesti taas pelkkä linkittely muiden tuottamaan sisältöön on pöllöä.

***

Välillä kyseenalaistan lähestysmiskulmaani bloggaamiseen ja mietin, miten tämän homman voisi tehdä mahdollisesti paremmin.

Moni on esimerkiksi kertonut, että kirjoitukset, joissa paljastan enemmän itsestäni ja mielipiteistäni, ovat aina mielenkiintoisempia kuin objektiivisemmin kirjoitetut jutut Kanye Westistä tai The New Yorkerista. Ihminen tekstin takana kiinnostaa lukijaa.

Luulen, että tässä on jotain samaa kuin siinä, että jotkut haluavat katsoa tosi-tv:tä tai lukea Seiska-lehteä: ihmiset ovat aina mielenkiintoisia, sillä heihin voi verrata ja peilata itseään loputtomasti.

Huonompikin blogi, tv-ohjelma tai kolumni saattaa olla kiinnostava, sillä kaiken tekemisen takana on yleensä kommunikaatiota halajava ihminen. Meillä on vahva halu ymmärtää ihmisiä ja heidän - kummallisiakin - motiivejaan.

Myös huono musiikki on melkein aina hyvää livenä. Olen huomannut, että keikoilla ja konserteissa kunnioitan usein musiikkia itsessään. En välitä genrerajoista tai ulkomusiikillisista tekijöistä. Olen vain iloinen, että joku on valinnut soittaa jotain instrumenttia. Se on itsessään hyvä asia.

Pidän konserteissa ja kahviloissa istumisesta ja ihmisten tarkkailusta. Huomaan kerta toisensa jälkeen, etten olekaan yksin tässä maailmassa. Muutkin yrittävät luoda, kommunikoida ja kertoa siitä, millaisia ihmisiä he oikein ovat.

***

Tällainen kasvoton ja salanimellä toimiva bloggaaja ei anna varsinaista samastumisen kohdetta. 

Mutta muuttuuko kirjoittajan teksti kiinnostavammaksi, kun lukija on nähnyt, miltä tämä näyttää? Nykyäänhän jokaikisen poliitikantoimittajan jutun vieressä on myös hänen pärstänsä.

Olen löytänyt puolivahingossa monta hyvää, intohimoista blogia, kun olen etsinyt vastauksia esimerkiksi kananmunan keittämiseen, raskaaseen hikoiluun tai aikuisiän akneen. Moni päivittää blogiaan usein ja jakaa samalla arvokkaitakin vinkkejä arkeen ja elämiseen. Näiden lukuisten bloggaajien, bloggarien ja blogistien kirjoitukset saattavat yllättää mielenkiintoisuudellaan, ja joskus näistä blogikirjoituksista on ihan konkreettistakin hyötyä meille lukijoille. 

(Löysä muna: 4 minuuttia; pehmeä muna: 6 minuuttia; kova muna: 8 minuuttia.)

Ei kaikki jakaminen ole itsekästä egoilua.

John & Elsa.