Tunne sydämeni värähtely

Alasdair McLellan, Miu Miu Spring-Summer 2017.

Poden "hirvittävää" kesäflunssaa. 

Tosin flunssa ei voi olla "hirvittävä". Siksi käytin lainausmerkkejä. Kaiken ei tarvitse olla hyperbolaa, eikä jokaisen otsikon tarvitse myydä itseään kuin (vegaani)makkaraa torilla. 

Mitä vähemmän myyt, sitä enemmän haluan ostaa.

Ps. eturauhastulehdus voi olla "hirvittävä". Samoin kulmakarvojen nyppiminen.

Onneksi lääkekaapistani löytyi Duactia, Buranaa, Amppari-jätskejä ja kolmiolla varustettua yskänlääkettä ― joka tosin liikaa nautittuna saa sydämeen hakkaamaan kuin viimeistä päivää. Uskokaa pois, sillä nielaisin eilen illalla 20 milligrammaa kymmenen sijaan.

Olo oli kuin "Kanella, mutta ilman chestbursteria". Tämä on Alien-viittaus. Harmi muuten, että toukokuussa ensi-iltansa saanut Covenant oli niin laimea ja saman vanhan toistoa. Pidin idearikkaammasta Prometheuksesta ehdottomasti enemmän. 

Voitko kuvitella, kuinka pettymyksellistä olisi kuulla, että Jumala loi meidät vain siksi, että hän sattui kykenemään siihen? Että meillä ei ole mitään tarkoitusta?

Ridley Scottin ohjaama ensimmäinen Alien-elokuva opetti minulle, että hirviö voi olla kaunis ― ja luonteeltaan seksuaalinen. 

Moni nuori tyttö oppi tämän saman Disneyn animaatioelokuvasta Kaunotar ja hirviö, jonka pääosapariskunta jakautuu isoon, jykevään mieheen (hirviö) ja pieneen, hentoiseen tyttöön. Olen jopa kuullut Kaunottaren hirviötä luonnehdittavan monen nuoren ensimmäiseksi seksisymboliksi!

Opin Alienista myös sen, että ei missään nimessä kannata kurkkia isokokoisten, limaisten, nahkaisten, väräjävien munien sisälle. Sieltä voi lentää jotain ikävää.

***

Mitä muuta on tapahtunut? Olen yrittänyt nauttia kesästä. Luonto, kasvit, kukat ja puut vetoavat minuun enemmän kuin ennen. Kävin jopa Talvipuutarhassa ja ostin kotiini kasvin. Olen jollakin tapaa "palannut luontoon". Haluan hiljaisuutta ja rauhaa ja vihreää limeteetä takapihan punaisella puupenkillä. Meri tuoksuu hyvältä, mutta venebensa tuoksuu vielä paremmalta.

Joskus haluan kuitenkin kuulla musiikkia. Unioninkadun Steinway Piano Galleryssä esiintyi kesäkuun loppupuolella nuori korealaissyntyinen pianisti Jason Bae (Before Anyone Else), joka soitti Maurice Ravelin kauniin Miroirs-sarjan oudon hyvin.

Olen Ravelin suuri fani. Hänen pianoteoksensa ovat pianistisesti vaativia ja lennokkaita, mutta niissä on aina myös kauniita teemoja ja sointuja. Impressionismi saa olla sameaa, muttei kuitenkaan liian sameaa. Sillä kukapa haluaisi liian sameaa?

Ravel sovitti useita pianoteoksiaan orkesterille. Viisiosaisen Miroirsin kolmas osa Une barque sur l'océan vyöryy kuin meri. Oletteko muuten panneet merkille, että musiikilla voi kuvata vettä ja ukkosta, muttei mitään muuta?

Muita huomioita musiikista: Kolmesta siskoksesta koostuva amerikkalaisyhtye HAIM julkaisi juuri uuden levynsä Something to Tell You, jonka mainoskuvat näyttivät enemmän muotikuvilta kuin perinteisiltä promokuvilta. Valokuvaajana toimi nuori brittiläinen muotikuvaaja Laura Coulson. Onnittelut tyylikkäästä kampanjasta!

***

Näin nuhaisena olen käynyt läpi tietokoneeni tuhansia kirjanmerkkejä. Panin merkille, että blogit ovat ohi. Varsinkin kaikki muotipainotteiset ovat siirtyneet Instagramin puolelle. Uuden Suomen blogit voivat varmaan ihan hyvin, mutta kuka niitä jaksaa lukea?

Sivustomme Recommended-linkkilista on nyt siis päivitetty täysin. Olen jakanut linkkilistat näin: Uutiset & lehdet; Aktiviteetit, festivaalit, museot ja tapahtumat; Muoti & blogit; Taide & design; Viihde & podcastit; Musiikki; Kirjat & kirjoittaminen; Shoppailu & brändit.

Juhlistan uutta linkkilistaa Alasdair McLellanin valokuvilla.

Billie Marten

Hattupäinen Billie kukkien keskellä.

Vuonna 2016 ilmestyi monta erinomaista pop-levyä. Keskityn nyt kuitenkin tarkemmin yhteen albumiin, joka ei saanut mielestäni ansaitsemaansa palstatilaa. Lisää viime vuoden levysuosituksia löydät jutun lopusta.

***

Samaan aikaan, kun miljoonat* nuoret harjoittelevat melismoitaan ja haaveilevat X-Factorin voitosta, laulaa brittiläinen Billie Marten kuiskaten akustisen kitaransa kanssa.

Toukokuussa 18 vuotta täyttävä Marten on toki laulukilpailusukupolvea, onhan hän elänyt aina maailmassa, jossa katsotaan telkkarista edellämainittua Factoria, Idolsia tai The Voicea. Vertailun vuoksi: minä katsoin nuorena lauantaisin telkkarista aina BumtsiBumia, Uutisvuotoa ja Kahden keikkaa eli "Matulaa".

Jos tietää kaiken musiikista ja laulajana olemisesta ainoastaan kykykilpailujen kautta, voi erehtyä luulemaan, että jokainen biisi pitää laulaa mahdollisimman kovaa ― tai että korkeinta nuottia ei muka tarvitse säästää viimeiseen kertosäkeeseen asti. Tai että on olemassa sellainen laki, että kaikilla laulajilla tulee olla sivukalju. (Entä mitä nuori ajattelee yksityisetsivän ammatista, jos hän katsoo pelkkää Matulaa? Kysyn vain.)

Billie Marten ei ole tällainen esiintyvä sirkuseläin. Hän laulaa hiljaa, pidätellen ja varovasti, mutta silti hyvin ja kauniisti. Billie jakaa salaisuuksia ja näyttää haavoittuvaisuutensa. Millaista elämä olisikaan, jos minulla olisi leijonansydän sisälläin? hän kysyy.

Minä kysyisin ehkä näin: pitääkö kaikilla ihmisillä olla leijonansydän, ja pitääkö kaikkien laulajien haluta esiintyä Wembley Stadiumilla? Vastaus molempiin kysymyksiin on ehkä ei. Oli miten oli, samastun vahvasti näihin 17-vuotiaan naisen kirjoittamiin lyriikoihin.

Muistan hyvin, kuinka ymmärsin nuorena, että voin samastua elokuvan mieshahmon lisäksi myös naishahmoon. Se oli mullistava havainto.

Martenin esikoisalbumi Writing of Blues and Yellows ilmestyi syksyllä, ja se sai kehuvia arvioita mm. The Guardianilta. Hittiä siitä ei kuitenkaan tullut.

Tällainen akustinen ja heleä-äänisesti laulettu indie-folk-pop voisi olla helposti tylsää ja valjua, mutta Writing of Blues and Yellows nousee keskiverrosta loisteliaaksi hyvin kirjoitettujen biisiensä ja hienovaraisen tuotantonsa avulla. Billie Marten on harvinaisen kypsä laulunkirjoittaja. En voi uskoa, että levyä tehdessään hän oli juuri täyttänyt 17 vuotta.

Heavy Weatherin kitarakuvio on kekseliäs ja sen laulumelodia harvinaisen kaunis. Bird-pianoballadin jouset saavat aikaan ihoreaktioita. Live-nimisessä biisissä hyräillään.

Billie on kertonut, että hänen sankareitaan ovat laulaja-lauluntekijät Joni Mitchell ja Nick Drake. Ihan jokainen nuori ei siis haluakaan itkeä telkkarissa laulaessaan samalla Whitney Houston -covereita.

Billie kuvaili Milk & Honey -biisiään seuraavasti: "This is my kind of ranty song about greedy people and this sort of ridiculous obsession some people seem to have these days with constantly wanting everything all the time. Sometimes it’s nice to sit and read and yawn and eat lemon drizzle you know?"

Joku voisi sanoa, että tämä on nuoren ihmisen naiiviutta. Mutta minä sanon, että tämä on ikiaikaista viisautta.

*varovainen arvio

***

Muita viime vuoden levytapauksia:

Bat for Lashes - The Bride
Natasha Khanin edellinen levy, vuoden 2012 ilmestynyt The Haunted Man oli täynnä koukkuja ja kekseliäitä sovituksia. The Bride on tasaisempi, tunnelmallisempi ja teatraalisempi teemalevy morsiamesta ja hänen auto-onnettomuudessa kuolleesta sulhasestaan. Kuuntele ainakin Close Encounters.

Bon Iver - 22, A Million
Bon teki sen taas! Justin Vernon osaa uusiutua juuri sopivasti. Pohjalla on vankka kyky kirjoittaa hyviä lauluja, vaikka niitä rikkoisi sovitusvaiheessa kuinka pahasti tahansa. Mielenkiintoista uskonnollista pohdiskelua ja symboliikkaa. Kuuntele ainakin 33 "GOD".

Chance the Rapper - Coloring Book
Lenkkeilin kesällä ympäri läntistä Helsinkiä, ja hyvin usein kuulokkeissani soi hyväntuulinen Coloring Book. Jos askel painaa, niin gospel-viba nostaa. Kuuntele ainakin Angels (feat. Saba).

Childish Gambino - "Awaken, My Love"
Donald Glover uhkasi lopettaa räppäämisen, ja lupaus piti. Tuloksena on tiukasti soitettu pastissi-funk-levy. Kuuntele ainakin Me and Your Mama.

Common - Black America Again
Common on jo pappaikäinen räppäri, ja hänen tiedostavan räppärin leimansa haalistui hieman muutama levy sitten. Black America Again on kuitenkin paluuta asiallisuuteen. Kuuntele ainakin nimikkobiisi Black America Again.

David Bowie - Blackstar
Vaikka Bowie ei olisi kuollut, niin tämä olisi ollut silti upea levy. Hyviä biisejä ja napakkaa soittoa. Huikea loppukiri. Kuuntele ainakin 'Tis a Pity She Was a Whore.

Esperanza Spalding - Emily's D+Evolution
Slappin' da bass! Mielettömän lahjakas Esperanza kyllästyi kiltin jazz-priimuksen imagoon ja vaihtoi afron rastoihin ja jazzin progeen. Kuuntele ainakin Judas.

Frank Ocean - Blonde
Frankin äänen sävy ja väri ovat niin uniikkeja ja niin kohdallaan, että hän ei tarvitse edes kamalan hyviä biisejä kuulostaakseen mahtavalta. Kuuntele ainakin urkubiisi Solo.

James Blake - The Colour in Anything
Hyvää laulua ja hyviä melodioita, välillä hieman itsetarkoituksellisen rikkovia sovituksia ja rytmejä. Kuuntele ainakin Justin Vernon -duetto I Need A Forest Fire.

Lisa Hannigan - At Swim
Laulaja-laulunkirjoittaja Damien Ricen sidekickinä toimineen Lisa Hanniganin kolmas soololevy. Tuottajana toimi The Nationalin Aaron Dessner, jonka ansiosta levyllä on tasaisen riisuttu ja napakka äänimaisena. Tunnelmallisen modernia folkia. Kuuntele ainakin Lo.

Radiohead - A Moon Shaped Pool
Suosikkibändini teki yhden parhaista levyistään. Burn the Witch- ja Glass Eyes -biisien jouset saavat aikuisen miehen kyyneliin. Kuuntele ainakin Burn the Witch. Tai koko levy alusta loppuun.

Yann Tiersen - EUSA
Amelié-elokuvassa kuulluista pianosävellyksistään tutuksi tullut Yann Tiersen julkaisi pitkästä aikaa pianolevyn, jonka hän nimesi kotisaarensa mukaan, ja jonka hän äänitti Abbey Roadilla. Kuuntele ainakin Yuzin.