Little person

Bill, joku toinen kerta. Kadonnut sessio mustasta metsästä.

Olen 31-vuotias. Välillä tuntuu, että elämällä ei ole enää mitään uutta annettavaa.

Mutta sitten paljastuu, että Saksasta on löytynyt kesäkuussa 1968 nauhoitettu ennenjulkaisematon Bill Evans Trio -studioäänitys. Ja sitten paljastuu, että Brad Mehldau Trio julkaisee uuden balladilevyn.

Nämä kaksi amerikkalaista pianoromantikkoa ja hengenheimolaista ovat suosikkipianistejani ― vaikka heidän soittotyyliensä vertaaminen keskenään onkin ehdotonta pyhäinhäpäisyä.

Bill Evans kuoli New Yorkissa syyskuussa 1980 51 vuoden ikäisenä, mutta Brad Mehldau konsertoi viime helmikuussa sekä Turun Sigynissä että Espoon Leppävaaran Sellosalissa. Olin katsomassa Mehldaun molempia keikkoja, ja ne olivat keskenään ehkä yllättävänkin samanlaisia. Kirjoitin Bradista blogiini viimeksi marraskuussa.

Näin Brad Melhdaun trioineen New Yorkin Village Vanguard -klubilla viimeksi toukokuussa 2011, mutta Suomen keikat hän soitti soolona. Vanguardissa Brad soitti Sufjan Stevensin Hollandin sekä Ode-levyltä löytyvän, brittiläisen supermallin mukaan nimetyn Twiggyn. 

Suomen soolokeikat olivat melko erilaista pianismia, eräänlaista pianovyörytystä. Jos New Yorkissa kuultu triosoitto oli kauniin lyyristä ja herkullisen svengaavaa, oli soolomateriaali taas voimakkaan repetitiivistä. Brad keskittyi molemmilla keikoilla lähes kahden tunnin ajan lähinnä pianon keskirekisteriin ja bassoääniin ― mutta kuten paikalla ollut pianistikaverini totesi, jollakin se kahden tunnin konsertti on täytettävä. Molemmilla keikoilla kuultiin myös kokonaan improvisoituja kappaleita, josta saattoi bongata hyviä pätkiä ja ideoita ehkä tuleviin sävellyksiin tai sooloihin. 

Turun keikan encoressa kuultiin George Gershwinin How Long Has This Been Going On? jonka Brad soitti hyvin, hyvin rauhallisesti, pehmeästi ja kauniisti. "I could cry salty tears..."

Juttelin Mehldaun kanssa pari sanaa molempien keikkojen jälkeen. Hän oli rennon ja hyväntuulisen oloinen ja ihmetteli samalla, miksei ollut käynyt Suomessa niin pitkään aikaan. Kiitin Bradia keikasta ja kysyin samalla, onko hänen uudelta 10 Years Solo Live -levyltään löytyvä Waltz for J.B. omistettu kenties muusikko-säveltäjä-tuottaja Jon Brionille, johon Brad vastasi: "Yeah, his songwriting is so great! But it is also dedicated for Johannes Brahms."

Mehldaun uuden kesäkuussa julkaistavan Blues and Ballads -levyn sinkkubiisi on kaunis balladi nimeltään Little Person. Arvatkaapa kuka sävelsi sen? Eräs Jon Brion.

***

Aiheesta lisää:

✏︎ Resonance Records Press Release
✏︎ Bill Evans - Some Other Time (Mini-Documentary)
✏︎ Bill Evans - Some Other Time "You Go To My Head"
✏︎ Some Other Time: The Lost Session From The Black Forest
✏︎ Nonesuch To Release Mehldau Trio’s Blues And Ballads June 3
✏︎ Brad Mehldau Trio Blues And Ballads [Lp]

Bluesia ja balladeja.

Mehldau & Brion.

Olen tuijottanut televisiotani

Love, Netflix.

Ohjaaja ja Singani 63 -fani Steven Soderbergh on koonnut muutaman vuoden ajan listan kaikesta näkemästään ja lukemastaan.

Matkin Steveniä ja listasin luultavasti kaikki katsomani leffat, dokumentit, tv-sarjat ja stand-up -spesiaalit viimeisen kolmen kuukauden (tammi-helmi-maaliskuu) ajalta. Kyseessä oli pahin talvikausi, joten en poistunut viikonloppuisin asunnostani. Viihteenkulutus oli maksimaalista.

Lots of. Massive amounts. Shitloads.

Haluan myös tunnustaa lukijoilleni, että toimin toimittajana Filminurkka-nimisessä tv-ohjelmassa, jossa arvostelen ja esittelen elokuvia ja raportoin elokuva-alan uutisia. Olen tehnyt ohjelmaa nyt hieman yli kaksi vuotta. Filminurkan jaksoja pääset katsomaan tästä.

***

Katsottu 1.1.―31.3.2016:

Dokumentit

✏︎ Lenny Bruce - Swear to Tell the Truth
Sananvapaus oli 1960-luvun Amerikassa melko herkkä aihe, ja Lenny Bruce joutuikin usein putkaan, sillä hän sattui kiroilemaan kekseliäästi. Hän puhui silti totuuksia. Koomikoissa viehättääkin juuri eniten heidän pakottava tarpeensa puhua totta. "There are no dirty words, only dirty minds", totesi Bruce.

✏︎ Showrunners - The Art of Running a TV Show
Telkkarisarjan tekeminen on kovaa työtä, sillä joka viikko pitäisi keksiä jotain uutta ja jännää. Mutta eihän se ole mahdollista, ja tästä johtuen telkkarista tulee välillä hieman heikomman laatuista tavaraa eli kakkaa. "Kaikenlaista kakkaa kirjoitin, mutta osan olen onneksi polttanut", kertoi yli 60 teosta kirjoittanut Jörn Donner Ilta-Sanomille.

✏︎ Steve Jobs - The Man in the Machine
Alex Gibney tekee selkeitä ja kattavia dokumentteja. The Man in the Machine valaisee myös Jobsin ja Apple-kultin pimeämpiä puolia. Suosittelen myös lämmöllä Gibneyn Scientology - The Prison of Belief -dokkaria, joka ilmestyi viime vuonna. L. Ron Hubbarin perustama skientologia on yksi kaikkien aikojen oudoimmista ja kiehtovimmista keksinnöistä. Tästä tulikin mieleen: pitääpä kiiruhtaa auditointisessioihin! Xenu ei tykkää odottaa!

✏︎ All Things Must Pass - The Rise and Fall of Tower Records
Tarina coolista levykaupasta, josta tuli globaali levykauppaketju. Mutta sitten kukaan ei enää ostanutkaan levyjä, joten tämä dokumentti on myös tragedia. Kävin muuten muutama viikko sitten Levykauppa Äxän uudessa putiikissa Hakaniementorin laidalla. Heillä on hyvä valikoima kaikkea, esimerkiksi Father John Mistyn I Love You, Honeybear -vinyyliä! All Things Must Pass on alun perin George Harrisonin ensimmäisen soololevyn nimi.

✏︎ Seymour: An Introduction
Näyttelijä Ethan Hawke teki dokumentin esiintymiset lopettaneesta 89-vuotiaasta konserttipianistista Seymour Bernsteinista, joka on asunut samassa Manhattanilla sijaitsevassa pienessä asunnossaan 57 vuotta. Mutta kyllä sinne flyygeli mahtuu. Seymourilla on hyviä näkemyksiä musiikista ja elämästä, ja hänen ajatuksissaan on niin kutsuttua ajatonta viisautta. Suosittelen lämpimästi.

✏︎ Searching for Sugar Man
Koin pientä häpeää, etten ollut katsonut tätä aiemmin. Kiitos siis basistikaverilleni, joka kertoi minulle Sixto Rodriguezista ja soitti minulle hänen levyjään. Searching for Sugar Man on hyvä, lämmin ja hellyyttävä dokumentti musiikin ja laulunkirjoituksen voimasta. Elokuvan ruotsalainen ohjaaja Malik Bendjelloul voitti Sugar Manilla Oscarin, mutta kärsi masennuksesta ja tappoi itsensä. Elämä on herkkä rakennelma.

✏︎ 20 Feet from Stardom
Mitä jos kaikki eivät haluakaan olla staroja? Mitä jos pelkkä musiikki riittää?

✏︎ Amy
Laulaja Amy Winehouse piti päihteistä. Ei, yritetään uudestaan: päihtyminen oli Amy Winehousen elämän tärkein asia. Paras kohtaus tässä dokumentissa on se, kun Amy joutuu heroiinin takia sairaalaan, ja hänen kaverinsa tuovat hänelle lisää heroiinia sinne sairaalaan.

✏︎ A Year in Burgundy
Löysin tämän Netflixistä. Ai näin tehdään viiniä. Pidän viinistä.

✏︎ A Year in Champagne
Samat tekijät kuin Burgundy-dokkarissa. He ovat kehittyneet elokuvanteossa, sillä tämä on selkeästi parempi dokumentti. Sampanja on jatkuvasti yksi elämäni suurista pettymyksistä. Prosecco on ihan yhtä hyvää.

✏︎ Back in Time
Huvittava ja hieman hellyyttävä fanien tekemä dokkari yhdestä kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta. Epäoleellista: Back to the Future -golf -turnaus, Dan Harmonin mielipiteet.

✏︎ Smiling Through the Apocalypse: Esquire in the 60s
Miestenlehti Esquire kukoisti päätoimittaja Harold Hayesin aikakaudella 1960-luvulla, mutta toisin on nykyään. (Myös GQ uppoaa vuosi vuodelta enemmän pönttöön.) Esquireen kirjoittivat 60-luvulla mm. Tom Wolfe ja Nora Ephron. Ikoniset kansikuvat keksi mainosmies George Lois. Dokumentin ohjasi Harold Hayesin poika Tom Hayes, joka pitää isäänsä Teräsmiehen ja Don Draperin kaltaisena myyttisenä jumalhahmona.

Stand-up

✏︎ Marc Maron - More Later
Kuuntelen Marc Maronin WTF-podcastia melkein joka päivä. Se on tunnustuksellisen (psykoanalyyttisen!) rehellinen annos mielipiteitä ja totuuksia. Tuntuu, kuin tuntisin Maronin. Ja tavallaan tunnenkin. Hän viallinen mutta sympaattinen Ihminen. Haluan nähdä enemmän ihmisyyttä ja inhimillisyyttä!

Elokuvat

✏︎ Digging for Fire
Ohjaaja Joe Swanbergin elokuvat ovat usein vahvasti improvisoituja, ja niissä on aina aimo annos lämmintä arkipäiväisyyttä. Digging for Firessä nähdään hyviä nuoremman polven näyttelijöitä, mm. Anna Kendrick, Brie Larson sekä New Girlin Jake Johnson. Suosittelen myös Swanbergin Drinking Buddies -nimistä leffaa, jossa juodaan kaljaa ja tutustutaan vastakkaiseen sukupuoleen. Swanberg on amerikkalaisen elokuvan nuorta kärkeä.

✏︎ Adore 
Naomi Watts ja Robin Wright duunailevat toistensa poikia ja käyvät välillä myös uimassa.

✏︎ Body Heat
Star Wars- ja Indiana Jones -käsikirjoittaja Lawrence "Larry" Kasdan ohjasi seksikkään ja tiivistunnelmaisen trillerin, jonka pääosissa nähdään viiksekäs William Hurt sekä ensimmäisen leffaroolinsa tekevä Kathleen Turner. Tällaisia aikuisille suunnattuja elokuvia ja draamoja tehdään enää hyvin harvoin.

✏︎ The World's End
Brittiläisen Edgar Wrightin Cornetto-trilogia huipentuu Simon Peggin ja kavereiden baarikierrokseen. Nopeaa ja toimivaa kerrontaa sekä aivan loistava cast. Exhilarating!

✏︎ Into the Woods
Tämä on pisin ja tylsin musikaali, jonka olen ikinä nähnyt. Se kestää noin kaksi tuntia, mutta tuntuu noin 7,5 tunnilta.

✏︎ Sicario
Emily Bluntin esittämä FBI-agentti on tottunut olemaan kentällä ja tottunut tätä kautta myös tiukkoihin tilanteisiin, mutta Meksikon huumesodassa on täysin eri säännöt. Tällainen ajatus heräsi: voi olla vaikka kuinka kova, mutta jos ei lopulta luovu moraaleistaan, ei voi voittaa. "This is a land of wolves, and you are not a wolf."

✏︎ Hello Ladies: The Movie
Kuten Ricky Gervais, myös hänen kirjoittajakumppaninsa Stephen Merchant on vetänyt lähivuodet soolona. Hello Ladies oli vain kahdeksan jakson mittainen HBO-sarja, mutta Merchant teki kaupan päälle vielä tv-elokuvan. Kyseessä on tältä parivaljakolta tuttua myötähäpeähuumoria ja statuksen ja naisten pakonomaista tavoittelua. Kalpea brittimies Kaliforniassa.

✏︎ Who’s Afraid of Virginia Woolf?
Vedin Mike Nichols -maratonin. Elizabeth Taylor on tässä ihan mielettömän hyvä kyynisenä, humalaisena, kitkeränä vaimokkeena. Hän voitti roolistaan myös Oscarin. Tämä on rautaisannos Draamaa with a capital D. Suosittelen.

✏︎ Carnal Knowledge
Mike Nichols -putki jatkuu. Jack Nicholson ja Art Garfunkel etsivät ― ei, metsästävät ― täydellistä naista. Jackin hahmo Jonathan keskittyy lähinnä naisten fyysisiin ominaisuuksiin. Tai siis pelkkiin fyysisiin ominaisuuksiin.

✏︎ Heartburn
Listan kolmas Mike Nichols -elokuva. Perustuu Nora Ephronin elämänkertaan. Pääosissa Meryl Streep ja Jack Nicholson. Carly Simonin biisi Coming Around Again soi leffassa aika monta kertaa. 1980-luvulla draama näytti tältä.

✏︎ Harold and Maude
Hal Ashbyn ohjaama Harold ja Maude on loistavan ainutlaatuinen musta draamakomedia, jolle ei löydy vertailukohdetta. Se kertoo nuoresta miehestä, joka potee eksistentiaalista kriisiä, mutta tutustuu onnekseen 79-vuotiaaseen Maudeen, ja elämä löytää taas merkityksen. Tämä on muuten komediaohjaaja ja -tuottaja Judd Apatow'n suosikkileffa.

✏︎ Love
Gaspar Noén ohjaama Love kertoo itsekkäästä amerikkalaisesta Murphy-nimisestä nuoresta miehestä, joka elää Pariisissa ja tapailee ja duunailee samalla ranskalaisia naisia. Love näyttää seksikohtaukset häpeilemättä ja 3D:nä, mutta elokuva on pitkä, tylsä ja kalsea.

✏︎ Inside Out
Onko Inside Out Pixarin paras elokuva? Ainakin yksi parhaista, sillä se on sangen kekseliäs, tarkkanäköinen, hauska ja tunteisiin vetoava. Äitini piti silti enemmän Up - kohti korkeuksia -leffasta. "All these facts and opinions look the same. I can't tell them apart", toteaa päähahmo Joy.

✏︎ The Imitation Game
Britti Alan Turing oli aikansa Mark Zuckerbergb! Benedict Cumberbatch on herrasmies!

✏︎ Ex Machina
Hyvää, pohdiskelevaa scifiä ei tehdä usein, mutta onneksi Ex Machina pohtii mm. tekoälyä, Platonin luolavertausta ja Jackson Pollockin maalausprosessia. Mitä jos Pollock olisi kyseenalaistanut jokaikisen maaliroiskeensa? Vastaus: hän ei olisi maalannut ikinä yhtäkään vetoa. Leffassa nähtävä Pollock on kopio maalauksesta No. 5, 1948.

✏︎ Total Recall
Muistan Paul Verhoevenin ohjaaman Total Recallin lapsuudestani. Leffa alkaa sillä, kun Arskan silmät pulpahtavat ulos hänen päästään! Tämä on hauskaa, huumoripitoista action-scifiä. Do it!

✏︎ Zodiac
Katsoin David Fincherin Zodiacin nyt toisen kerran. Se on Fincherin ensimmäinen digitaalisesti kuvattu leffa, ja se myös editoitiin Applen Final Cutilla. Mutta esimerkiksi Gone Girliin verrattuna Zodiac kalpenee kuin murhan uhri.

✏︎ Hail Caesar!
Vaikka Hail Caesar! ei olekaan ehkä Coenin veljesten paras elokuva, on siinä coenmaiseen tyyliin viittauksia uskontoon, puhetta ideologioista sekä tietenkin fiksua, hienovaraista huumoria. Josh Brolin on huippu ja Channing Tatum on luotu tanssimaan.

✏︎ Anomalisa
Charlie Kaufman teki sen taas. En ole aikoihin kokenut elokuvateatterissa mitään niin vaikuttavaa, vaivaannuttavaa ja aitoa kuin mitä Anomalisa tarjosi. Viisi tähteä.

✏︎ Batman v Superman: Dawn of Justice
"Himmeetä mättöä", hän luonnehti Lepakkomiehen ja Peräsmiehen kohtaamista.

✏︎ Spotlight
Spotlight on rauhallinen ja tyylikäs ”aikuisten elokuva”, jonka sanoma kriittisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta on ajattoman tärkeä. Aina ilo nähdä Mad Menin Roger Sterlingiä eli näyttelijä John Slatteryä.

✏︎ Deadpool
Ymmärrän, mitä tällä haettiin, mutta ei. Itsetarkoituksellisen likaista ja raakaa. Herkkä sieluni vahingoittui entisestään.

✏︎ The Big Short
Ymmärrän tavallaan, mitä vuoden 2008 talousromahduksessa tapahtui, mutta en ymmärrä, miten se oli mahdollista. Tämä heijastuu myös The Big Shortin hahmoihin. Vaikka he ovat fiksuja kavereita ja perillä talousasioista, ovat he silti kuitenkin ihan pihalla koko asian suuruudesta ja vakavuudesta.

✏︎ Jagten - Jahti - The Hunt
Mads Mikkelsen on hyvä ja hiljainen, nyansseja ymmärtävä näyttelijä. Tanskalaista laatua. Voisin ehkä asua Tanskassa, se on kiva maa.

✏︎ Kingsman: The Secret Service
Tarkoituksetonta väkivaltaa ja sähläämistä. Colin Firth on toki tässäkin kohtelias ja tyylikäs, mutta joudun silti kieltäytymään.

✏︎ Nebraska
Coenin veljesten ohella Alexander Payne on amerikkalaisen elokuvan kovimpia nimiä. Loistava, inhimillinen ja ymmärtävä elokuva isistä, äideistä, pojista ja haaveista. Mustavalkoinen. Kuvattu digitaalisesti.

✏︎ While We’re Young
Noah Baumbach tekee elokuvia neuroottisista manhattanilaisista. Kuinkahan väsynyt hän on jatkuviin Woody Allen -vertauksiin? Hänen paras elokuvansa on ehkä The Squid and the Whale.

✏︎ Bridge of Spies
Tämä yllätti positiivisesti. Loistava leffa ajankohtaisilla teemoilla. Jokainen ansaitsee reilun, objektiivisen oikeudenkäynnin. James B. Donovan on ihailtava hahmo, aivan kuin Gregory Peckin näyttelemä To Kill A Mockinbirdin Atticus Finch.

✏︎ Galaxy Quest
NPR kertoi äskettäin menehtyneestä näyttelijästä Alan Rickmanista. Samainen radio-ohjelma suositteli myös Galaxy Quest-elokuvaa, joka parodioi Star Trek -tyylisiä scifi-sarjoja ja on samalla hellyyttävä elokuva faniuden tärkeydestä ja vakavuudesta. R.I.P. Rickman.

TV-sarjat

✏︎ Girls - Season 5
Girlsin vitoskautta on tullut telkkarista vasta kuusi jaksoa, mutta laatu on ennallaan. Yksi parhaita kuvauksia milleniaaleista.

✏︎ Baskets - Season 1
Zach Galifianiksen ja Louis C.K.:n eksentrinen komediasarja miehestä, joka haluaa olla vakavasti otettava hauskuuttaja. Järjettömiä skenaarioita, mutta emotionaalisesti täyttä totta. Miksei ranskalainen vaimo voi vain rakastaa minua?

✏︎ Maron - Season 3
Marc Maron on loistava koomikko ja haastattelija, mutta löysästi leikattu Maron-sarja toistaa itseään jatkuvasti.

✏︎ Documentary Now! - Season 1
Saturday Night Livestä tutut neropatit Fred Armisen ja Bill Hader väänsivät seitsemän jaksoa feikkidokumentteja. Paras niistä on ehkä Grey Gardens -parodia Sandy Passage. Suosittelen myös Fred Armisen ja Carrie Brownsteinin Portlandia-sarjaa, joka on yksi suosikeistani.

✏︎ Master of None - Season 1
Koomikko Aziz Ansarin sarja kertoo nuorten urbaanien ihmisten deittielämästä. Master of None on täynnä hyviä huomioita modernista elämästä. Se on myös kauniisti kuvattu. Pohdintoja rodusta, perheestä, toimeentulosta ja ruuasta. Ehkä enemmän fiksu kuin hauska.

✏︎ Love - Season 1
Judd Apatow'n tuottama Love on Girls light. Communityn Gillian Jacobs esittää sekopäisen neuroottista ja päihdeongelmaista Mickeytä, joka on loppujen lopuksi kuitenkin hellyyttävän rakastettava hahmo. Filtteröimätöntä puhetta ihmissuhteista. Loven suurin ansio on kuitenkin se, kuinka hyvin se kuvaa ihmissuhteen aloittamisen mahdollista hankaluutta. Meillä kolmekymppisillä on kuitenkin jo painolastia.

✏︎ Making a Murderer - Season 1
Muistan lukeneeni Da Vinci -koodin, jotta tietäisin, mistä kaikki puhuvat. Tämän kanssa kävi samoin. Tällaisissa Anneli Auer -tapauksissa oudointa on se, kuinka varma mielipide kansalla on syyllisestä. Anneli ja Steven Avery voivat näyttää syyllisiltä, mutta ovatko he syyllisiä? Emme voi tietää!

✏︎ The Late Show with Stephen Colbert
Stephen Colbert on elämäni tärkeitä hahmoja. Hän on hauska ja elämänmyönteinen koomikko. Tulen iloiseksi kun katson Late Show'ta. Kiitos, Stephen Tyrone Colbert.

Seymour: an introduction.