Back to the Future -päivä

You're my density.

Hyvää Back to the Future -päivää! 

Aion ostaa Niken Air MAG -lenkkarit heti kun ne vain tulevat myyntiin. Eli toivottavasti myöhemmin tänään. Refreshaanpa taas Facebook-feedini. Äh, ei vieläkään...

Minulla oli ala-asteikäisenä kolme toivomusta: Kunpa Saara rakastaisi minua. Kunpa minulla olisi akvaario. Kunpa minulla olisi toimiva liitolauta eli Hoverboard. Mikään näistä toiveista ei toteutunut, joten kasvoin ihmisenä.

Kun Marty McFly ja Doc Brown laskeutuivat DeLoreanillaan Hill Valleyn kaupunkiin 21. lokakuuta 2015 luki USA Today -lehden kannessa "GANG JAILED". Tämä lokakuinen keskiviikko jää historiaan myös päivänä, jolloin kuulimme uutisen Ratto-, Jallu-, Kalle ja Hustler -lehtien lopettamisesta. Mitä tässä nyt oikein pitäisi tehdä? Mennä nettiin vai?

Minulla on seinälläni mustavalkoinen valokuva Michael J. Foxista ja Christopher Lloydista. Kun katson sitä, en ihan ala itkemään, mutta herkistyn silti hyvin perustavanlaatuisella tavalla. Martyn ja Docin ystävyys on minulle BTTF-trilogian ydin... reaktori.

Muistan lukeneeni joskus hölmön artikkelin, joka ihmetteli Martyn ja Docin ystävyyttä.  Miten ihmeessä vanha tiedemies ja teini-ikäinen, kitaraa soittava skeittari voivat olla kafruja? Siinähän on pakko olla jotain epäilyttävää! Paitsi että siinä ei ole mitään epäilyttävää.

Oletko koskaan miettinyt, miksi olet itse jonkun ystävä? Eikö siinä ole vain jollain maagisella tavalla juuri oikeenlaista kemiaa?

Paluu tulevaisuuteen on vaikuttanut minuun ihmisenä ratkaisevalla tavalla. Aloin skeittaamaan, koska Martykin skeittasi. Yritin kopioida Martyn habituksen. Matkin Martyn puhetapaa, ilmeitä ja eleitä. Rakastuin jopa äitiini!

Ja nykynuoret vain sylkevät juna-asemilla ja hankkivat tatuointeja.

***

Mitä muuta on tapahtunut? Ryan Adams teki hyvän coverlevyn. Hänen paras tuotoksensa on silti esikoislevy Heartbreaker. Star Wars: The Force Awakensin eilen julkaistu viimeinen traileri oli vähintäänkib lupaava. Ben Folds sävelsi kauniin pianokonserton. The Late Show'n uusi isäntä Stephen Colbert on ehkä kaikkein suurin rakkauteni ― mikä on hassu yhteensattuma, sillä hän on myös siskoni ehkä suurin rakkaus. Colbert Nation! Portlandian Fred Armisen ja Carrie Brownstein tekevät telkkaria Colbertin tapaan suurella sydämellä. Sanni on uskomattoman lahjakas pop-muusikko. Mä oon lelu.

Aloitin katsomaan Aaron Sorkinin The Newsroomia. Pidän siitä konekivääridialogista. Voiko kukaan ihminen olla oikeasti niin fiksu ja nopea? Koen television äärellä alemmuudentunteita. Olen huonoimpina päivinäni kuin Jeff Danielsin esittämä Will McAvoy: täynnä turhautumista ja raivoa. Tästä juontuu myös lempinimeni Raivo Huvila. Emily Mortimer on muuten viehättävän fiksu, upea ja tyylikäs. Mitä muuta tarvitaankaan? Tietenkin kiltteyttä ja empatiaa.

Suomen Keskustan ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen kirjoitti näköjään "paljastuskirjan". Jay Leno oli oikeassa: "politics is just show business for ugly people". 

Myös Jari Sarasvuo kirjoitti paljastuskirjan. Siinäpä mies, jonka elämän ainoa tarkoitus on  bisnes ja työnteko, mutta joka ei saa siitä näköjään ikinä kovin syvää täyttymystä, kun aina täytyy olla puhumassa joko radiossa tai telkkarissa. Kuuntelin itse asiassa Jarin Yle Puheelle tekemän ohjelmasarjan pari vuotta sitten, ja se oli oikeastaan aika hyvä.

Nothing comes between me and my Calvins.