Jatkuva kyseenalaistaminen kuormittaa

Father John Misty.

Katsoin aamulla peiliin ja mietin samalla, kuinka lopen kyllästynyt olenkaan naamaani.

Älkää kuitenkaan huolestuko. Naamani ei nimittäin kyllästytä minua sillä tavalla, että haluaisin jotenkin kirurgisesti muuttaa sitä. Haluan vain ottaa siihen tervettä etäisyyttä. Haluan muotoilla kekseliään lomaviestin ja palata asiaan taas myöhemmin, levänneenä ja virkeänä. Haaveenani olisi kokeilla, tuoko etäisyys todella perspektiiviä.

Olen kyllästynyt rehottaviin kulmakarvoihini. Olen kyllästynyt harjaamaan massiivisia nököhampaitani ja etsimään hiusteni luonnollista jakauskohtaa. Olen kyllästynyt hankaamaan hiusvahaa käsiini joka aamu ja levittämään sitä hiuksiini ja pesemään tahmaisen vahan pois Fairylla, sillä tavallinen saippua ei tehoa tähän jököttiin. Joudun aina kävelemään keittiöön pesemään käteni, sillä kylpyhuoneessa ei ole Fairyputelia. Miksi en osta toista Fairyputelia kylppäriin? En tiedä, enkä usein ymmärrä itseäni tai tunteitani tai sitä mitä teen tai sitä mitä en tee.

Tuntuu väärältä olla tekemättä mitään, sillä ääni päässäni sanoo jatkuvasti "tee jotain!" ― mutta hassua kyllä, usein myös tekeminen tuntuu väärältä. En halua tehdä kakkaa, vaan luoda jotain mikä mullistaa länsimaisen käsityksen tekemisestä. Konditionaalissa: haluaisin saada aikaan jotain olennaista ja välttämätöntä. Haluaisin olla käyttämättä liikaa kursiivia, mutta kun minä vain rakastan sitä niin paljon.

Istun usein pianon ääressä ja mietin samalla, miten ihminen voikaan soittaa aina näitä samoja sointuja. Pianon penkki natisee inhottavasti ja on melko kapea, mutta Bill Evans istuu oikealla puolellani ja sanoo, että ei noin, älä aina käytä yhdeksättä ääntä. Paul Williams istuu taas vasemmalla puolellani ja huomauttelee lyriikoistani: tuo on hieman liian spoon-moon-june. Bill ja Paul ovat kuitenkin ihan mukavia miehiä, eivätkä syyttele minua liikaa mielikuvituksettomuudestani.

Olen kyllästynyt myös kävelemään aina samaan Siwaan, vierailemaan aina samoilla nettisivuilla ja käyttämään aina samoja epämukavia farkkuja siinä toivossa, että ne olisivat jonain päivänä pehmeämmät ja että niistä tulisi todella minun farkkuni. Mitä ikinä tämä tarkoittaakaan.

Olen kyllästynyt olemaan nokkela ja aikaansaava ja vetämään mahaani sisään. Olen kyllästynyt etsimään "omaa ääntäni", jotta voisin ilmaista itseäni paremmin. Onko juuri tämä tässä oma ääneni? Vai pitäisikö minun vielä jatkaa etsimistä? Miten minä voisin rauhoittua ja tyytyä välillä siihen, että minulla ei tarvitse aina olla jotain sanottavaa?

En kyllästy ikinä katsomaan sosiaalisessa mediassa leviäviä, peilin kautta otettuja bodauskuvia kuntosalilta. Totta puhuen: lopettakaa niiden kuvien ottaminen.

***

”I guess the realization was that I figured out how to use my voice. And how to use these things that were so innate to me that they were invisible to me all through my twenties when I was trying to be a writer. It never occurred to me to talk like myself”, sanoi laulaja-lauluntekijä Josh Tillman, alias Father John Misty. Hänen uusin levynsä I Love You, Honeybear kyseenalaistaa totuttuja käsityksiä, instituutioita ja olotiloja.