sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Pikablogi: Talven lämpöä

Kiusaus, ahdistus, jne.

Aion kirjoittaa lyhyehkön blogipostauksen (noin 1000—2000 merkkiä) kerran päivässä koko helmikuun ajan.

Ensimmäisen postauksen nimi on väännös Ingmar Bergmanin mainiosta elokuvasta Talven valoa. Siinä pappi kamppailee uskonkriisinsä kanssa, eikä osaa enää antaa lohtua tai neuvoa seurakuntansa jäsenille. Ja tämä talvi on lämmin.

Elokuvista puheenollen: katsoin eilen ystävieni kanssa Netflixistä Studio Ghiblin Naapurini Totoro -animaatioelokuvan. Se on ”täydellinen elokuva”! Piirrosjälki, animaatio, värit, musiikki, tunnelma, miljöö, hahmot, otukset, tarina ja Kissabussi ovat kaikki niin kauniita ja kekseliäitä. Mei- ja Satsuki -sisarusten ilmeet ja eleet ovat mainioita. Tyttöjen isä Tatsuo on ihailtavan rento ja kannustava hahmo.

Milloinkohan Bergmanin elokuvat saataisiin Netflixiin?

Tammikuu oli erilaisten projektien aikaa. Tein useita kesätyöhakemuksia, kaksi studiokuvausta sekä äänitin yhden biisin. Ilmaisutapoja on monia, ja nautin niistä kaikista. Olen myös tehnyt useita kirjoitusharjoituksia koulussa, joista sain inspiraation tähän pikablogiin. Päivitän kuviani Instagramiin. Aion julkaista kevään aikana myös musiikkia. Tämä oli siis lupaus!

Olen ollut vuoden alusta PeMa- eli Pepsi Max -lakossa. Söin viime viikolla Panttereita, jotka ovat mielestäni ”parhaita tylsiä karkkeja”.

Kävin tänään kolmevuotiaan siskonpoikani kanssa Tekniikan museossa. Siellä oli paljon koneita, mutta ärsytti, kun niitä ei voinut käyttää millään tavalla (Heurekassa voi!). Lapsille oli rakennettu Kummituksen keksintökoje -niminen näyttely, jossa lapset saivat rakentaa ”teknisiä laitteita” lähinnä vanhoista sanomalehdistä ja pilleistä. Eli roskista. 

Näyttelyssä sai myös ”tutustua keksintöihin”. Yksi huvittavimmista esimerkeistä oli vitriinissä oleva hana. Siis sellainen, josta tulee normaalisti vettä. Sitä hanaa sai siis… katsella.

Korjaus 2.2.2020 klo 23.55: Käytin siskonpojastani nimitystä siskontyttö. "Hups."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.