torstai 20. helmikuuta 2020

Pikablogi: Hillosipulien arvoitus

Me tultiin tutkimaan sun jääkaapin salaisuus.

Tunnettu arkeologi Indiana Jones tutkii viidennessä elokuvassaan eläkeläisten unohduksiin painuneita jääkaappeja. Huhujen mukaan Jones löytää jotain liiton arkkiakin vanhempaa.

Tyttöystäväni kävi tänään kylässä isoisänsä luona.

Sain tekstiviestin: ”Vapen [vaarin] jääkaapissa oli hillosipuleita, jotka oli menny vanhaks vuonna 1998.”

Että sillä tavalla. Vape ei liene kamalan suuri hillosipulifani.

Tein lisätiedustelua. Sipulit näyttivät kuulemma ”ihan normaaleilta”.

Ja päivän muihin aiheisiin.

Käytätkö ikinä Omakanta-palvelua? Se on kätevä, ja sieltä voi tehdä muutamalla klikkauksella elinluovutuspäätöksen.

Kukapa ei haluaisi elimiään käytettävän hyvään tarkoitukseen. Do it!

Onkohan lukijoissani Googlen Chromecast-käyttäjiä? (Kirjoitan aivan kuin Hesarin Sisko & Torsti!)

Chromecast on fiksu keksintö, mutta se toimii ainakin omassa taloudessani luokattoman huonosti. Spotifyn musiikkistreami katkeilee useita kertoja päivässä.

Pahinta on se, kun Luther Vandrossin biisi etenee mehukkaasti pre-chorukseen, kertosäe on juuri alkamassa ja… täysi hiljaisuus.

Ps. Ostin tänään twelve-packin Pepsi Maxia. Pimeässä ihminen kaipaa lohtua, ja sokeriton virvoitusjuoma tuo sitä hetkellisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.