keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Alex Prager

Alex Prager: Despair. Kuvassa Bryce Dallas Howard.

Kun Pablo Picasson näyttely läheni loppuaan taidemuseo Ateneumissa alkuvuodesta 2010, ylettyi museon edessä kiemurteleva jono melkein Stockmannille asti.

Naurettavaa, ajattelin. Jos nuo kaikki ihmiset olisivat olleet oikeasti kiinnostuneita Picassosta, he olisivat käyneet katsomassa koko näyttelyn jo hyvissä ajoin ― niin kuin minäkin tein. Kokemani valheellinen ylemmyydentunne kuvotti miedosti.

Mutta mitä on "oikea kiinnostus"? Asiaan perehtyneisyyttä? Fanitusta? Aktiivisuutta? Koulutus? 

En onneksi välitä siitä, kuka välittää mistäkin ja kuinka paljon. Mutta totta kai saman henkisiä ihmisiä on kiva tavata. Ai sullakin on dinopaita, vähän siisti.

On melko tärkeää, että voi kertoa muille käyneensä katsomassa sen Picasson näyttelyn ja vastata kysymykseen "oliko hyvä?" sanoin "oli kyl tosi hyvä", kritiikittömästi.

Tässä on samaa kuin siinä, että matkaisi Lontooseen ja kävisi Madame Tussaudin vahakabinetissa, London Eye -maailmanpyörässä ja Harrodsin tavaratalossa ― koska ne nyt vain pitää nähdä. Mutta kuka haluaa jonottaa taidenäyttelyihin ja kabinetteihin? Tulee vastareaktio: en varmana mene tuonne minne nuo kaikki muut ihmiset menevät. Sitä paitsi ne vahanuket näyttävät ihan sulaneilta apinoilta.

Olen pannut merkille, että kun taiteesta muuten piittaamaton ihminen kutsutaan esimerkiksi kuvataidenäyttelyn avajaisiin, tulee hänestä samalla minuutilla myös kuvataiteen fani ja arvostaja. Tätä voisi kutsua kasuaaliksi fanitukseksi. Tai ehkä livenä koettu installaatio on oikeasti koskettava elämys.

En toki voi kieltää kuohuviinin ja taidepuheen viehättävyyttä; siinähän tuntee sivistyvänsä monta pykälää kertaheitolla. Tai ehkä katsojan sydämessä todella liikahtaa jokin.

Ja ehkä jokin täten muuttuu, ja suhtautuminen elämään ja asioihin ei ole enää entisensä.

***

Alex Prager (s. 1979) on Los Angelesista kotoisin oleva valokuvataiteilija, jonka töihin törmäsin googlettaessani näyttelijä Bryce Dallas Howardin kuvia. 

Ihastuin Pragerin kuviin heti, ja Brycesta olen pitänyt jo pidemmän aikaa. (Ne kirkuvanpunaiset hiukset!)

Pragerin kuvat näyttävät elokuvastilleiltä, ja niissä on melkein aina jonkinlainen tarina.

Prager on tehnyt myös taiteellisia lyhytelokuvia, kuten alla linkitetty Despair. Hänen tapansa käyttää kameraa ja värejä vetoaa minuun syvästi. Mielestäni parhaat ja mielenkiintoisimmat taidekuvat, muotikuvat ja -kampanjat sisältävät aina narratiivin.

✏︎ MoMA New Photography 2010: Alex Prager (MoMA)

✏︎ Alex Prager: Crowd Control (Nowness)
✏︎ See: Alex Prager’s Lonely, Haunting Face in the Crowd (New York Magazine)












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.