Vapaus ja April Jazz

Steve McQueen, autoentusiasti.

Vierailin viime maanantaina Munkkivuoressa. Istuin Café Torpanrannassa ― se on kuin Kaivopuiston Café Ursulan pikkusisko ― ja söin munkin. Kävelin rantaa pitkin ja talojen välejä ja pistäydyin Alvar Aallon kotitalolla.

Lasketaanko muuten kuolleen ihmisen talon ympärillä pyöriminen ja sisään pälyily stalkkaamiseksi? 

Onko lukijoissamme yhtään kunnon stalkkaajaa?

***

Munkkivuoressa paistoi lämmin ja d-vitamiinipitoinen aurinko. Lämmin tuuli puhalsi vasten kasvojani. Suljin silmäni ja astuin melkein koirankakkaan. Se taisi olla edellisvuodelta. Päättelin harmaan 50 eri sävystä.

Tunsin oloni kevyemmäksi. Enkä tarkoita nyt juttagustafsbergiläistä fitfarm bikinifitness -kilogrammakeveyttä, vaan mielen keveyttä, mikä tarkoittaa pientä taukoa arjen huolista, työnteosta ja kehon toimimattomuudesta. 

Yritin siis nauttia elämästä, elää hetkessä ja ihmetellä luonnon kauneutta. Munkkivuoressa on kauniita puita ja taloja. Aivan kuin olisin ollut ulkomailla. 

Vai ovatko nämä niitä sosiaalisia eroja?

***

Merivesi tuoksuu hyvältä ja hieman suolaiselta. Merenrannalla seistessä ja merta katsellessa kokee jonkinlaista vapaudentunnetta. 

Tässä on jotain hieman samantyyppistä kuin siinä, kun ajaa autolla öistä, tyhjää moottoritietä.

Kehällä huristelu ei tee ihmistä kuitenkaan yhtään vapaammaksi. Aamulla pitää taas mennä töihin ja iltapäivällä pestä pyykkiä. Petivaatteet kuudessakympissä, uusi oxford-paita ehkä erikseen.

Mutta tunne vapaudesta on todellinen. Mikä ja mitä tämä tunne on? Miksi se on niin tärkeä? Tekeekö se vain eron arjen rutiinien ja ahdistavuuden ja vapaa-ajan ja itsensä toteuttamisen välillä?

Autolla ajaminen ei ole minulle edes kovin mielekästä, mutta koen silti jotain maagista, kun kruisailen tyhjää moottoritietä. Totta kai hyvä ajomusiikki auttaa.

Koin autot ja niillä ajamisen ahdistavaksi vielä kymmenen vuotta sitten. Ehkä öinen kaasuttelu kertoo vain voitetusta ajopelosta? 

Kirjoitin lukiossa runoteoksen Naurua autolle, jossa yritin purkaa teini-iän ahdistuksiani. Autot ja tytöt ― kuka tajuaa niistä yhtään mitään hei!

***

Vapautta voi kokea myös Tapiolan jokakeväisillä April Jazzeilla.

Tapiolassa on kiva tunnelma, kun Timo Lassy puhaltaa saksofoniinsa tai kun Iiro Rantala pimputtaa pianoaan.

Oikeastaan on ihan sama, kuka puhaltaa tai pimputtaa mitäkin instrumenttia. Pidän musiikista. 

Mutta välillä musiikkikin voi tuntua huonolta ja väärältä. Vapauden tunnetta ei voi pakottaa, vaan se iskee yleensä odottamatta kuin lämmin kevätpäivä.

Siispä: kohti vapautta!

28th!